Lasten lukuaika: 8 min
Kesällä oli kerta karhu ja susi metsässä kävelemässä. Silloin kuuli karhu aivan ihanan linnun-laulun ja sanoi: „susi veljyeni! mikä lintu tuo lienee, joka noin suloisesti visertelee?“ – „Sehän on lintujen kuningas,“ vastasi susi, „häntä meidän tulee kumartaa:“ mutta olipa tämä peukalokitti. „Koska hän on tuommoinen pohatta,“ sanoi karhu, „minä mielelläni tahtoisin hänen kuninkaallista palatsiansa katselemaan; tule nyt ja saata minut sinne.“ – „Eipä tuo niin näppärästi käy, kuten sinä luulet,“ väitti susi, „sinun täytyy malttaa mieltäs, kunnes Rouva Kuningatar kotia saapuu.“ Hetkisen kuluttua tämä tuli, kuin tulikin, tuoden ruokaa noukassansa, sekä hänen seurassaan Herra Kuningas, ja he poikasiansa aikoivat syöttää. Karhu halusta olisi nyt kohta mennyt tuonne sisälle, mutta susi otti häntä hiasta kiinni, sanoen: „äläppäs vielä! sinun täytyy odottaa, kunnes kuningas puolisoinensa taas on lähtenyt tiehensä.“ He sentähden panivat mieleensä luolan, missä pesä oli, ja juosta jolkuttivat pois. Mutta eipä karhu saanut hengen rauhaa, sitä vain halutti nähdä tuota kuninkaallista palatsia ja hetken päästä se sinne palasi takaisin. Kuningas ja kuningatar silloin olivatkin jo pois lentäneet; karhu pesähän kurkisteli ja näki viisi, ehkä kuusi poikaista, jotka siinä makasivat. „Vai tämmöinenkö se kuninkaallinen palatsi onkin!“ murahti hän, „tämä vasta palatsiksi on viheliäinen! ja tuskimpa te oikeita kuninkaan-lapsia olettekaan, vaan ken-tiesi kenenkin kakaroita.“ Tämän kuultuansa nuot nuoret peukalokitit silmittömäksi vihastuivat ja huusivat: „sinä varsin valehtelet! me emme mitään hulttiojen kakaroita ole, vaan kunniallisten vanhempain lapsia: näistä sanoistas sinä, karhu, vielä olet joutuva pahempaan kuin pulaan.“ Karhu ja susi nyt aivan hämille tulivat, kiersivät tiehensä ja menivät kykyttämään kumpikin luolaansa. Mutta nuoret peukalokitit yhä vain huusivat ja melusivat sekä sanoivat vanhemmillensa, kun nuot taas kotia palasivat, ruokaa tuoden: „vaikka nälkähänkin nääntyisimme, emme koske edes yhteen kärpäsen-sääreenkään ennen, kuin te ensin olette toteen näyttäneet, olemmeko kunniallisia lapsia vai emmekö! tuo karhu ilkeä on täällä käynyt meitä herjaamassa.“ Isä kuningas silloin sanoi: „olkaa vain huoleti, kyllä minä tämän seikan piankin suoritan.“ Sitten hän puolisoinensa lensi karhun luolan suuhun ja huusi tuonne sisälle: „kuuleppas sinä siellä, vanha murisia-kontio! miksi olet minun lapsiani herjannut? siitä sinun vielä on paha perivä, sillä verisellä sodalla me sen tahdomme kostaa.“ Sotaa nyt siis karhulle julistettiin, ja tuo neli-jalkaiset eläimet kokohon kutsui, härät ja lehmät, aasit, hirvet, metsä-kauriit sekä kaikki, mitä vain oli maan päällä „jalan neljän juoksevata, koivin koikkelehtavata.“ Mutta peukalokitti avuksensa kokosi kaikki, mitä ilmassa oli lentäviä, „kahen siiven sirkovia,“ sillä eipä ainoastaan kutsuttu sotahan lintuja, sekä isoja että pieniä, vaan myöskin hyttysten, herhiläisten, mehiläisien ja kärpäsien täytyi nyt ruveta sota-miehiksi.
Kun sitten tuli se aika, jolloinka sodan oli määrä alkaa, lähetti peukalokitti vakoilioita tiedustelemaan, kukahan oli vihollisten päällikkönä. Hyttynen noista kaikista oli viekkain, lenteli suristen metsässä, missä viholliset kokoontuivat, ja pujahti viimein lehden alle istumaan ihan siihen puuhun, jonka juurella tunnus-sanasta keskusteltiin. Siinä seisoi karhu, huusi luoksensa ketun ja sanoi: „sinä, kettu, olet kaikista elävistä sukkelin, sinun minä Kenraaliksi määrään meitä johtamaan.“ – „Hyvä,“ vastasi kettu, „mutta mistä merkistä sopisimme.“ Eipä elävistä yksikään tietänyt mitään esitellä. Kettu silloin sanoi: „minun on häntäni kaunis, pitkä, tuuhea, se ihan näyttää punaiselta sulka-töyhdöltä; jos häntäni pidän pystyssä, tiedätte asiaimme olevan hyvällä tolalla ja silloin teidän tulee vihollisten kimppuun hyökätä, mutta jos minä sen pidän lerpuksissa, niin juoskaa, minkä vain kestää koipenne.“ Tämän kuultuansa hyttynen taas kotia lensi ja kertoi tarkimman tarkasti peukalokitille kaikki.
Kun sitten koitti se päivä, jona tappelu oli suoritettava, huh hirveätä! silloimpa vasta tuli neli-jalkaisia eläviä kiitäen semmoisella kohinalla, että maa tömisten tärisi; myöskin peukalokitti tuli sota-joukkoinensa ilmassa lentäen, net rääkyivät, hyrisivät ja surisivat niin tavattomasti, että oikein kauhealta veti; ja kummaltakin puolen nyt yhtehen hyökättiin. Mutta peukalokitti lähetti liikkeelle herhiläisiä, joittenka oli määrä pujahtaa ketun hännän juureen ja siinä pistellä tökätä aivan voimainsa takaa. Kun nyt kettu ensimmäisen pistoksen tunsi, se niin pahasti säpsähti, että nosti toista jalkaansa, mutta kestipä kuitenkin tuon tuskan sekä piti häntänsä yhä vain pystyssä; toisesta pistoksesta häntä silmän-räpäykseltä lutkahti alas-päin, mutta kun tuli kolmas, eipä kettu parka enään saanut tuota kärsityksi, vaan laski kirkahtaen häntänsä alas jalkojensa välihin. Tämän nähtyänsä neli-jalkaiset luulivat, että jo kaikki oli ihan hukassa, sekä rupesivat juoksemaan kukin luolaansa; ja näimpä linnut olivat tappelun voittaneet.
Siitä Herra Kuningas ja Rouva Kuningatar kotia lensivät lastensa tykö ja huusivat: „heioo lapsi kullat! olkaa iloisia, syökää ja juokaa oikein mieli-hyvissänne, me jo sodan voitimme.“ Mutta nuoret peukalokitit vastasivat: „me emme vielä maista ruo’an-rahtuakaan. ennen-kuin karhu on täällä pesän ääressä käynyt anteeksi pyytämässä sekä tunnustamassa, että me kunniallisia lapsia olemme.“ Peukalokitti silloin lensi karhun luolan suuhun ja huudahti: „hoi kontio murisia! sinun pitää luntustaa pesäni edustalle pyytämään lapsiltani anteeksi ja tunnustamaan heidän olevan kunniallisia lapsia, muutoin minä sinut murskaksi muserrutan.“ Karhu sitten hengen-hädissään tuonne tassutteli ja pyysi anteeksi. Nytpä vasta leppyi nuoret peukalokitit, asettivat itsensä istumaan vieretysten, söivät, joivat ja huvittelivat aina myöhään yöhön asti.
Learn languages. Double-tap on a word.Learn languages in context with Childstories.org and Deepl.com.Taustatiedot
Tulkinnat
Kieli
Satu „Lintujen kuningas ja karhu“ on Grimmin veljesten kertomus, joka kuuluu saksalaisen kansanperinteen tarinoihin. Tässä sadussa karhu ja susi kuulevat metsässä linnun laulua, jonka susi kertoo olevan lintujen kuninkaan, peukalokitin. Karhu haluaa nähdä kuninkaan palatsin ja poikaset, mutta ne herjaavat karhua hänen epäillessään heidän kuninkaallisuuttaan. Tämä johtaa sotaan nelijalkaisten eläinten ja lintujen välillä.
Kertomus näyttää, miten väärinkäsitykset ja halveksuvat lausahdukset voivat johtaa konflikteihin. Se korostaa myös sovittelun ja anteeksipyynnön tärkeyttä, koska lopulta karhu joutuu pyytämään anteeksi peukalokitin poikasilta. Tämä tarina yhdistää jännitystä ja opetuksen, ja siinä korostuu myös ystävällisyyden, sovun ja perheen merkitys.
Grimmin veljesten satu „Lintujen kuningas ja karhu“ on mielenkiintoinen tarina, joka käsittelee monia teemoja kuten väärinkäsityksiä, ylpeyttä ja yhteisöllisyyttä. Tässä sadussa karhu ja susi kohtaavat peukalokitit, joita susi luulee kuningas linnuiksi. Karhu on utelias ja haluaa nähdä näiden „kuninkaallisten“ palatsin, mutta päätyy loukkaamaan nuoria lintuja epäilemällä heidän kuninkaallista syntyperäänsä.
Peukalokitit, jotka suuttuvat karhun epäilyistä, vaativat vanhempiaan ryhtymään toimiin ja näin syntyy sota nelijalkaisten eläinten ja lintujen välillä. Tarina tuo esiin, miten väärinkäsitykset ja loukkaukset voivat johtaa suureen konfliktiin, vaikka ne olisivat alun perin olleet pienen väärinymmärryksen tulosta.
Kertomuksen lopussa nähdään, että anteeksipyyntö on kuitenkin mahdollista, ja lopulta karhu myöntää olleensa väärässä ja pyytää anteeksi. Sadun opetus korostaa anteeksipyynnön merkitystä ja sitä, miten konfliktit voidaan ratkaista sovinnolla ja ymmärryksellä.
Grimmin veljesten sadussa „Lintujen kuningas ja karhu“ karhu ja susi löytävät tiensä metsään, jossa karhu kuulee äärettömän kaunista linnunlaulua. Susi kertoo karhulle, että laulaja on lintujen kuningas, Peukalokitti, ja että heillä on kunnioitettava asenteensa kuninkaallista perhettä kohtaan. Karhua kiinnostaa nähdä kuninkaan palatsi, mutta se on vain linnunpesä, joka karhun mielestä on kaikkea muuta kuin kuninkaallinen. Hän epäilee pesän asukkaiden kuninkaallisuutta, mikä herättää nuorten peukalokittien vihan.
Tämä johtaa konfliktiin, jossa Peukalokitti ja hänen linnustonsa valmistautuvat sotaan maalla eläviä nelijalkaisia vastaan, joita karhu on koonnut. Konflikti eskaloituu sotaan, jossa viisaasti hyödynnetään strategiaa: herhiläiset aikaansaavat kaaoksen pistellessään ketun häntää, joka on nelijalkaisten joukkojen johtaja. Tästä seuraa väärinkäsitys, joka aiheuttaa nelijalkaisten perääntymisen ja lintujen voiton.
Satu päättyy siihen, että karhu joutuu nöyrtymään ja pyytämään anteeksi, myöntäen peukalokittien olevan kuninkaallisia lapsia. Tämä rauhoittaa ja ilahduttaa nuoria peukalokittejä, jotka voivat nyt nauttia elämästään ja siitä, että heidän kunniansa on palautettu.
Kielellisesti tarina hyödyntää vanhahtavaa suomen kieltä, runollisia ilmaisuja ja dialogia, jotka luovat aikansa satujen perinteistä tunnelmaa. Tässä ilmenee Grimmin veljesten saduille tyypillinen opetus siitä, kuinka ylpeys ja epäoikeudenmukaiset epäilykset voivat johtaa ongelmiin, mutta viisaus ja anteeksianto voivat palauttaa rauhan ja järjestyksen.
Tiedot tieteellistä analyysiä varten
Tunnusluku | Arvo |
|---|---|
| Märä | KHM 102 |
| Aarne-Thompson-Uther Indeksi | ATU Typ 222 |
| Käännökset | DE, EN, EL, DA, ES, FR, PT, FI, HU, IT, JA, NL, PL, RU, TR, VI, ZH |
| Björnssonin luettavuusindeksi | 54.9 |
| Flesch-Reading-Ease Indeksi | 0 |
| Flesch–Kincaid Grade-Level | 12 |
| Gunning Fog Indeksi | 19 |
| Coleman–Liau Indeksi | 12 |
| SMOG Indeksi | 12 |
| Automaattinen luettavuusindeksi | 12 |
| Merkkimäärä | 5.895 |
| Kirjeiden määrä | 4.889 |
| Lausemäärä | 46 |
| Sanamäärä | 790 |
| Keskimääräinen sanojen määrä lauseessa | 17,17 |
| Sanat, joissa on yli 6 kirjainta | 298 |
| Pitkien sanojen prosenttiosuus | 37.7% |
| Tavujen määrä | 1.887 |
| Keskimääräinen tavu sanaa kohti | 2,39 |
| Kolme tavua sisältävät sanat | 297 |
| Kolmen tavun sanojen prosenttiosuus | 37.6% |
