Lasten lukuaika: 9 min
Eräällä miehellä oli aasi, joka jo monta vuotta oli ahkeraan kanneskellut jyvä-säkkejä myllyyn, mutta jolta nyt voimat rupesivat loppumaan, jotenka se kävi työhön yhä kykenemättömämmäksi. Isäntä silloin sitä ajatteli tappaaksensa rehuja kuluttamasta, mutta aasi pahan päivän enteet huomasi ja pötki tiehensä, luntustaen Bremen’iin päin, siellä kaupungin musikantiksi muka ruvetaksensa. Kappaleen matkaa kuljettuansa se koiran tapasi, joka tiellä makasi läähöttäen, kuten juoksemisesta väsynyt ainakin. „No mitäs noin läähöttelet, Musti parka?“ kysäsi aasi. „Vou, vou,“ vastasi koira, „koska olen vanha ja voimani päivästä päivään riutuvat enkä enään kykene metsästys-retkillä kyllin kiiruusti kiitämään, aikoi isäntäni minun tappaa, ja minä pakohon pötkähdin; mutta mitenkä nyt saisin elatusta itselleni hankituksi?“ – „Tiedäppäs,“ aasi virkkoi: „minä Bremen’iin menen kaupungin-musikantiksi; tule minun kanssani ja rupee sinäkin soittokuntahan. Minä kanteletta soitan, sinun sopii rumpua päristellä.“
Kuva: Oskar Herrfurth (1862-1934)Tähän koira kohta suostui ja sitten yhdessä läksivät liikkeelle. Kauaksi eivät ehtineet, jopa näkyi kissa, joka tiellä istui myrryisenä, kuin kolkko sade-päivä. „No vanha viiksien-pesiä, mikähän sinulla nyt vastuksena?“ sanoi aasi. „Kuka maar iloisena, kun kurkkua kysytään,“ vastasi kissa; „koska jo ikä rupee rasittamaan sekä hampaani tylstymään ja minä mieluummin takalla istun hyrräämässä, kuin hiiriä nurkissa ahdistelen, on emäntäni päättänyt minun hukuttaa. Minä kyllä kohta koipeni korjasin, mutta nytpä hyvä neuvo tarpeen; minne on mun lähteminen?“ – „Tule meidän kanssamme Bremen’iin, osaathan sinä serenaadeja pitää, siellä kyllä pääset kaupungin-musikantiksi.“ Kissa tästä neuvosta mielissään yhtyi joukkohon. Kulkipa sitten nuot kolme karkuria erään talon ohitse; siellä istui portin päällä kukko laulamassa, pannen aivan parastansa.
Kuva: Oskar Herrfurth (1862-1934)„Kirkasethan siinä, että oikein sydäntä viilasee,“ virkkoi aasi, „miksi noin huudat?“ – „Täällä olen,“ vastasi kukko, „poutaa ennustellut, koska tänään on keväinen Maarian-päivä, jolloin tuo äiti armas on Kristus-lapsensa paidat pessyt, ja nyt hän net kuiviksi tahtoo; mutta koska huomenna tänne sunnuntaiksi tulee vieraita, on emäntä säälimätä, surkelemata sanonut kyökki-piialle, että hän huomiseksi minut soppahan tahtoo syötäväksi, ja tänä iltana minulta kaula katkaistaan. Nyt täyttä kurkkua laulelen niin kau’an, kuin vielä käypi laulaminen.“ – „Voi sinuas, Punaharja parkaa!“ sanoi aasi, „tule meidän kanssamme Bremeniin, on maar parempaa, kuin kuolema, sinulle kaikkialla tarjona; onhan sinulla hyvä ääni, ja jos yhdessä soittajaisia panemme toimeen, tuosta taatustikkin jotain oivallista syntyy.“ Tämä tuuma kukolle mieleen, ja nytpä he, kaikki neljä, läksivät eteen-päin astumaan.
Mutta yhtenä päivänä eivät saattaneet Bremenin kaupunkiin ennättää, vaan tulivatpa illalla erähäsen metsään, jonne aikoivat jäädä yöksi. Aasi ja koira puun juurelle panivat maata, kissa ja kukko ylös puuhun puikahtivat, mutta kukko kuitenkin aina latvahan lensi, koska siellä muka oli turvallisin oltava. Ennen-kuin se nukkuakseen ummisti silmänsä, se kuitenkin vielä kerran joka taholle katsahti ympärillensä, ja olipa kukon mielestä, ikään kuin kaukaa näkyisi pieni valon-kipinä; se sentähden huusi kumppaneillensa, että lähistössä varmaankin oli joku ihmis-asunto, koska näkyi valkeaa. Tähän sanoi aasi: „nouskaamme siis, sinne lähteäksemme, sillä onhan tämä maja-paikka jotenkin huono.“ Koira arveli, että pari lihaista luuta sille maistuisi aivan hyvältä. Nyt sentähden kaikin läksivät liikkeelle sinne-päin, mistä valo tuli, ja pian sen näkivät paremmin loistavan sekä yhä enenevän, kunnes saapuivat kirkkahasti valaistun ryövärien-asunnon edustalle.
Kuva: Oskar Herrfurth (1862-1934)Aasi isoimmakseen akkunaa läheni ja katsoi siitä sisälle. „Mitäs näet, Hiiro?“ kysyi kukko. „No näkeehän täältä jotakin,“ vastasi aasi, „ompa tuolla pöytä parahinta ruokaa ja juomaa täpö täynnänsä, ja ryöväreitä pöydän ympärillä istuu, syöden sekä juoden.“ – „Kas tuollahan meidän vasta kelpaisi olla!“ huokasi kukko. „Kelpaisipa niinkin,“ sanoi aasi, „mutta mitenkä sinne pääsisimme?“ Sitten siinä kaikin keskustelivat, millä kurin saisivat huoneesta ryövärit karkotetuksi, ja keksivätpä viimein keinon hyvänkin. Aasi etu-jaloillaan akkunan-laudalle astui, koira aasin selkään hyppäsi, kissa kiipesi koiran niskoille ja kukko ylimmäksi lensi sekä istahti kissan pään päälle. Tämän tehtyänsä nuot kaikki yht’aikaa rupesivat jos jommoistakin ääntä laskemaan: aasi kiljui, koira haukkui, kissa naukui ja kukko lauloi; sitten akkunasta huonehesen hyökkäsivät, että ruudut pirstaleina laattiaan kilahtivat.
Kuva: Oskar Herrfurth (1862-1934)Ryövärit tätä hirveää meteliä säikähtäen hypähtivät pystyhyn, luullen pahan-hengen tunkeuneen tupaan, sekä pakenivat pahasti pelästyneinä kiiruusti metsään. Nyt nuot neljä toveria pöydän ääreen istui, ja siinä net sitten hyvänänsä pitivät, mitä ryöväreiltä oli jäänyt, sekä söivät niin tavattomasti, kuin jos olisi neli-viikkoinen paasto juuri ollut edessä.
Syömästä päästyään musikantit sammuttivat kynttilät sekä hakivat itselleen makuu-paikan, kukin luontonsa mukaisen. Aasi pani tunkiolle maata, koira oven taakse, kissa hiipi takalle tuhkahan ja kukko lensi ylös kurki-hirrelle istumaan, ja koska pitkästä matkasta olivat aivan väsyksissänsä, he piankin nukkuivat. Kun sitten puoli-yö oli mennyt ja ryövärit kaukaa huomasivat, ett’ei valkeaa enään huoneessa palanut eikä ääntä mitään kuulunut, sanoi päällikkö: „ehkähän suotta pötkimmekin käpälä-mäkeen,“ sekä käski tovereistansa yhden lähteä huonetta tutkielemaan. Tuo lähettiläs ei hiiskaustakaan sieltä kuullut sekä meni kyökkiin kynttilää sytyttämään, ja koska hän kissan kiiluvat silmät luuli tulisiksi hiiliksi, pisti hän toisehen tuli-tikun, saadakseen siihen valkeaa. Mutta kissassa ei leikin-laskiaa, se miestä vasten silmiä hypähti, sylkein ja kynsien. Tästä tuo pahan-päiväisesti pelästyi ja läksi juoksemaan, aikoen perä-ovesta ulos, mutta koira, joka oven edessä makasi, kavahti seisoalle sekä puri häntä sääreen, ja kun hän pihan poikki tunkion sivuitse kippasi, aasi hänelle taka-jalallaan antoi kelpo kolauksen; mutta kukko, joka melusta oli vallan virkeäksi herännyt unestaan, huusi kurki-hirreltä: „kukkukeekkuu!“ Silloin ryöväri kiiruimman kautta juoksi päällikkönsä luoksi ja sanoi hänelle: „voi hirveätä!
Kuva: Oskar Herrfurth (1862-1934)huoneessa istuu julma noita joka minua vasten suuta puhalsi sekä pitkillä sormillaan kynsi kasvojani, ja oven edessä seisoo mies, veitsi kädessä, hän minua sääreen pisti; pihalla makaa musta kummitus, se minua puu-nuijalla kolhasi, ja katolla kököttää tuomari, joka huusi: ‚ota kiinni tuo lurjus.‘ Minä maar silloin koetin luuni korjata.“ Eikä siitä hetkestä saakka ryövärit enään uskaltaneet tuohon huonehesen palata, mutta nuot neljä Bremiläistä musikanttia siinä niin hyvin viihtyi, ett’eivät enään sieltä muuttaneetkaan.
Kuva: Oskar Herrfurth (1862-1934)Ja joka tämän viimeiseksi kertoi, hänen suussansa vielä kieli liikkuu.
Learn languages. Double-tap on a word.Learn languages in context with Childstories.org and Deepl.com.Taustatiedot
Tulkinnat
Kieli
„Bremenin soittoniekat“ on satu, joka on peräisin Saksasta ja kuuluu Grimmin veljesten kokoelmaan.
Satu kertoo neljästä vanhasta eläimestä: aasista, koirasta, kissasta ja kukosta, jotka ovat kokeneet kovia omistajiensa hylkääminä. He päättävät lähteä Bremeniin elättääkseen itsensä kaupunginmuusikkoina.
Matkallaan he kohtaavat ryöväreiden talon, jossa ei vain loista valo, vaan sisällä on runsaasti ruokaa ja juomaa. Eläimet yhdistävät voimansa pelottaakseen ryövärit pois. Aasi, koira, kissa ja kukko tekevät yhdessä niin valtavan metelin, että ryövärit uskovat taloon hyökänneen jonkinlaisen demonin. Pelosta kammoksuen ryövärit pakenevat metsään.
Eläimet nauttivat ryöväreiden jättämästä juhlapöydästä ja asettuvat yöksi taloon. Kun yksi ryöväreistä yrittää palata taloon tutkimaan tilannetta, eläimet pelottelevat hänet pahemman kerran takaisin metsään, ja ryövärit päättävät olla palaamatta koskaan.
Tarina päättyy siten, että neljä eläintä jäävät elämään taloon yhdessä, eivätkä koskaan päästä tilaisuutta käsistään. He oppivat yhteistyöllä voittamaan vaikeutensa ja löytävät uuden elämän, jossa he kaikki viihtyvät. Satu opettaa tärkeitä opetuksia ystävyydestä, yhteistyöstä ja siitä, kuinka jokainen voi löytää uuden tarkoituksen elämälleen, vaikka kohtaisi vastoinkäymisiä.
Tässä Grimmin veljesten klassisessa sadussa „Bremenin soittoniekat“ on monia eri elementtejä, joita voidaan tulkita eri tavoin. Tarina käsittelee esimerkiksi syrjäytymistä ja yhteiskunnan marginaaliin jäämistä, mutta samalla se korostaa myös yhteistyön ja ystävyyden voimaa.
Syrjäytyminen ja hylkääminen: Jokainen eläin on jossain vaiheessa tullut hylätyksi tai uhatuksi isäntänsä toimesta, koska he eivät enää pysty suorittamaan tehtäviään samalla tavalla kuin ennen. Tämä voi kuvastaa ihmisen pelkoa siitä, että yhteiskunta voi jättää hänet taakseen, kun hän ei enää kykene täyttämään odotuksia.
Yhteistyön voima: Yksinään jokainen eläin on altis vaaralle ja heikkouteen, mutta yhdessä he löytävät voimaa ja pystyvät voittamaan esteitä. Ryhmänä toimiessaan he eivät ainoastaan selviydy, vaan myös menestyvät karkottaessaan ryövärit ja ottaessaan talon haltuunsa.
Uuden identiteetin löytäminen: Jokainen eläin yrittää tulla „musikantiksi“ Bremenissä. Tämä voi symboloida ihmisen tarvetta löytää uusi tarkoitus tai ammatti elämän myöhemmässä vaiheessa, kun vanhat roolit eivät enää sovi.
Ihmisten ja eläinten sivistys: Vaikka eläimet kokevat kaltoinkohtelua ihmisiltä, ne osoittavat edelleen kekseliäisyyttä ja kykyä selviytyä. Tässä voidaan nähdä viesti siitä, että myös hylätyillä ja heikoilla on arvoa ja kykyjä, joita muut eivät aina osaa arvostaa.
Satumaailma ja realismi: Vaikka tarina sijoittuu satumaailmaan, siinä käsitellään hyvin realistisia teemoja, kuten vanhuutta, pelkoa ja hyväksynnän tarvetta. Tarina muistuttaa meitä siitä, että vaikeuksista voi selvitä yhteistyöllä ja että toivolla ja rohkeudella voidaan muuttaa elämää merkittävällä tavalla.
Sadun tausta ja symboliikka tekevät siitä ajattoman kertomuksen, joka edelleen puhuttelee ja viihdyttää monia sukupolvia.
Grimmin veljesten satu „Bremenin soittoniekat“ on klassinen kertomus joukosta eläimiä, jotka yhdistävät voimansa paetakseen huonoista olosuhteistaan ja löytääkseen paremman elämän. Kielellisesti sadussa käytetään selkeää ja kuvailevaa kieltä, joka luo vahvoja mielikuvia hahmoista ja heidän kohtaamistaan ongelmista.
Aasi, koira, kissa ja kukko edustavat laajemmin elämän myllerryksissä olevia hahmoja: kukin eläimistä on vanhentunut ja menettänyt kyvyn suorittaa aiempia tehtäviään, minkä vuoksi ne ovat uhan alla. Sadun dialogit välittävät tehokkaasti kunkin hahmon persoonallisuuden, esimerkkinä aasille ominaista suorasukaisuutta ja koiran valittavaa sävyä. Kielessä on käytetty vanhahtavaa suomenkielistä sanastoa ja kielenkäyttöä, mikä heijastaa tarinan alkuperää ja ajankohtaa. Tämä luo tekstille nostalgisen ja ajattoman ilmapiirin.
Metaforistaa tarina käsittelee teemoja kuten yhteistyön voimaa ja toivon etsintää vaikeuksista huolimatta. Eläinten matka Bremeniin symboloi pyrkimystä löytää uusi alku ja tarkoitus elämälleen. Sadun loppu, jossa eläimet löytävät paikan ryöväreiden talosta, vihjaa, että epäonnisilla ja syrjäytyneillä voi olla mahdollisuus parempaan, kunhan he työskentelevät yhdessä.
Kokonaisuudessaan „Bremenin soittoniekat“ on kertomus toivosta, ystävyydestä ja uusista alkupisteistä, joissa kielellinen kerronta tukee tarinan teemoja ja viihdyttää lukijaansa perinteisen sadunkerronnan hengessä.
Tiedot tieteellistä analyysiä varten
Tunnusluku | Arvo |
|---|---|
| Märä | KHM 27 |
| Aarne-Thompson-Uther Indeksi | ATU Typ 130 |
| Käännökset | DE, EN, EL, DA, ES, FR, PT, FI, HU, IT, JA, NL, KO, PL, RO, RU, TR, VI, ZH |
| Björnssonin luettavuusindeksi | 56.4 |
| Flesch-Reading-Ease Indeksi | 0 |
| Flesch–Kincaid Grade-Level | 12 |
| Gunning Fog Indeksi | 19 |
| Coleman–Liau Indeksi | 12 |
| SMOG Indeksi | 12 |
| Automaattinen luettavuusindeksi | 12 |
| Merkkimäärä | 6.882 |
| Kirjeiden määrä | 5.698 |
| Lausemäärä | 52 |
| Sanamäärä | 924 |
| Keskimääräinen sanojen määrä lauseessa | 17,77 |
| Sanat, joissa on yli 6 kirjainta | 357 |
| Pitkien sanojen prosenttiosuus | 38.6% |
| Tavujen määrä | 2.230 |
| Keskimääräinen tavu sanaa kohti | 2,41 |
| Kolme tavua sisältävät sanat | 367 |
| Kolmen tavun sanojen prosenttiosuus | 39.7% |
