Lasten lukuaika: 12 min
Eräällä räätälillä oli poika pieni pikkarainen, joka ei ollut peukaloa pisempi ja siitä oli Peukaloisen nimen perinyt. Mutta pojulla rohkeutta oli rinnassa ja hän isällensä sanoi: „isä kulta! minun täytyy ulos mailmalle lähteä.“ – „Oikeinhan, poikaseni!“ vanhus virkkoi, otti äimän, sulatti kynttilän-valkeassa siihen ponneksi lakkaa hiemasen sekä sanoi sitten: „tästä saat matkalles myötäsi miekan.“ Nyt pikku räätäli tahtoi vielä kerran syödä vanhempainsa seurassa ja tipsutteli sentähden kyökkiin katsoaksensa, mitä äiti rouva oli läksiäisiksi laittanut. Mutta ruoka juuri oli valmistunut ja vati seisoi takalla. Silloin kysyi poika: „äiti rakas, mitäs tänään päivälliseksi annat?“ – „Mene itse katsomaan,“ vastasi äiti. Silloin Peukaloinen takalle hypähti ja kurkisteli vatihin, mutta koska hän päänsä liian pitkälle sinne pisti, sieppasi hänet ruo’asta nouseva höyry sekä vei hänen ylös ilmahan savu-torven kautta. Kappaleen aikaa hän höyryssä ajeli sinne tänne ilmassa, kunnes viimein taas lötkähti alas maahan. Nyt tuo pikku räätäli oli ulos avaraan mailmaan joutunut ja Iäksi tuosta kauas kulkemaan sekä rupesi eräälle mestarille työhön, mutta eipä ruoka hänen mielestänsä ollut tarpeeksi hyvää. „Kuulkaa rouva mokoma!“ sanoi Peukaloinen mestarin vaimolle, „jollette meille parempaa ruokaa anna, minä tieheni pötkin ja kirjoitan liidulla huomenna ani varahin teidän huoneenne oveen: perunoita liiaksi, niukasti lihaa, hyvästi herra Perunapohatta!“ – „Mitä sinä, sirkka, siinä läpiset!“ vastasi vaimo suutuksissansa ja sieppasi vaate-tilkun, aikoen sillä häntä lyödä; mutta pikku räätäli meidän sukkelasti kiepsahti sormistimen suojaan ja kurkisteli sen alta, rouvan kiusoiksi kieltään ulos suustansa pitkälle pistellen. Tuo sormistimen nostahti pojutta kaapataksensa, mutta Peukaloinen pikkarainen tilka-kasahan hypähti, ja kun rouva häntä etsien rupesi tilkoja hajalle viskelemään, poju pöydänrakoon puikahti. „Piti, piti, mestarin-rouva!“ hän sieltä huusi, pistäen raosta päänsä, mutta juuri kun vaimo oli häntä kourasemaisillansa, hän pöytä-laatikkoon luisti. Viimein akka hänen kuitenkin sai kynsiinsä ja ajoi pois talosta.
Pikku räätäli nyt vaeltamaan läksi ja tulipa synkkään metsään. Siellä hän tapasi rosvo-joukon, joka aikoi kuninkaan aartehia varastamaan. Nämät räätäli nupukan nähtyänsä ajattelivat: „tuommoinen pikku mies avain-rei’ästä menemään mahtuisi ja olisi siis oikein aimollinen tiirikan virkaa toimittamaan.“ – „Hohoi sinä siinä, Goliath jättiläinen! haluttaisiko sinua lähteä meidän kanssamme aarre-aittaan? sinun sopisi sinne sisälle pujahtaa ja meille rahat viskata akkunasta.“ Asiaa vähän arveltuansa Peukaloinen tuohon tuumahan suostui ja meni sitten heidän seurassansa aarre-aitan edustalle. Siinä hän ovia tyystin tarkasteli, oliko niissä rakoa mitään, eikä aikaakaan, jopa huomasi yhden sekä rupesi kohta siitä sisälle pyrkimään. Toinen vartia silloin toiselle sanoi: „mikähän ilkeä hämähäkki tuossa matelee! minä sen kuoliaksi poljen.“ – „Anna itikka paran olla,“ vastasi toinen, „eihän se sinulle ole mitään pahaa tehnyt.“ Nyt Peukaloinen raosta onnellisesti pääsi aarre-aittaan, avasi akkunan, jonka takana rosvot seisoivat, sekä viskasi siitä heille kolikon toisensa perästä. Siinä sitten ahkerimmassa toimessa hyöriellessään hän kuninkaan kuuli tulevan aarteitansa katsomaan ja kiisi kiiruimman kautta piilohon. Kuningas kyllä huomasi, että monta kolikkoa puuttui, mutta ei saattanut ymmärtää, kuka net olisi varastanut, koska lukut ja salvat kelpo kunnossa olivat ja aivan koskemattomilta näyttivät. Sitten hän taas sieltä pois palasi ja sanoi molemmille vartioille: „pitäkää tarkka vaari, joku tuolla rahain kimpussa häärii.“ Kun nyt Peukaloinen uudestaan työhönsä ryhtyi, nämät kuulivat rahojen vierielevän aitassa sekä „kil, kal“ kilisevän. He sisälle riensivät varasta kiinni kaapataksensa, mutta pikku räätäli, kun kuuli heidän tulevan, oli noita vilppahampi, riensi nurkkaan ja veti päällensä hopea-rahan niin visusti, ett’ei hänestä hiukkaakaan näkynyt; ja rupesipa hän vielä heitä kiusoittelemaankin huutaen: „täällä minä olen.“ Vartiat ääntä kohden juoksivat, mutta kun perille pääsivät, hän jo oli toiseen nurkkaan pujahtanut toisen kolikon alle ja kirkasi sieltä: „hei! täällähän olen.“ Heti vartiat sinne-päin rientämään, mutta jopa Peukaloinen kaukaa huuteli kolmannesta nurkasta: „piti! piti! täällä minä olenkin.“ Ja näin hän pilkaten heitä aarre-aitassa niin kau’an juoksenteli sinne tänne, kunnes vihdoin väsyivät ja menivät sieltä tiehensä. Nyt poju kolikat kaikki yhden erältänsä akkunasta heitti; viimeisen hän oikein voimainsa takaa poukautti lentämään, hypähti näppärästi itse istumaan sen päälle ja kiisi siinä ratsastaen akkunasta ulos. Rosvot häntä kovin kiittelivät sanoen; „sinä oikein suuri sankari olet!“ sekä kysyivät: „tahdotko meidän päälliköksemme ruveta?“ Mutta Peukaloinen hiukan tuumailtuansa vastasi tahtovansa ensin vähäsen liikkuella mailman maita katselemassa. He sitten saaliinsa keskenään jakoivat, vaan pikku räätäli vain yhden pennin sai osaksensa, sillä enempää ei hän jaksanut kantaa.
Nyt Peukaloinen miekkansa taas pani vyölleen, sanoi rosvoille jää-hyvästit ja läksi pois-päin astumaan. Sitten hän kyllä uudestaan räätälin-ammattia koetteli muutamain mestarien työssä, mutta eipä hän heidän tykönänsä viihtynyt, vaan rupesi viimein talon-rengiksi erähäsen ravintolaan. Siellä piiat hänelle kovin vihoissaan olivat, sillä itse näkymättömänä hän kaikki näki, mitä he salaa tekivät, sekä ilmoitti isäntäväelle, mitä he taltrikeiltä olivat suuhunsa siepannehet ja kellarista korjanneet puoleensa. Nuot sentähden usein uhkailivat: „maltappas, kyllä vielä sinulle kostamme,“ sekä päättivät tehdä hänelle pahat tepposet. Kun sitten muutaman päivän päästä piioista yksi puutarhassa niittäissään näki Peukaloisen siellä juoksennellen ruohossa sinne tänne pujahtelevan, hän vilppaasti viikatteellansa kaappasi poikki sen ruoho-tukon, niissä juuri piili tuo pikkarainen, pisti heinät isohon huiviin sekä heitti net salaa lehmien eteen. Olihan noitten joukossa iso Mustike, se ahmatessansa pojan ihan eheältään nieli. Mutta tuolla lehmän mahassa hänen oli kurja oltava, sillä olipa siellä pilkko pimeä eikä pienintäkään kynttilän-kulua palamassa. Kun sitten lehmää oltiin lypsämässä, hän huusi:
„kipsis kopsis, kipsis ko! eikö kiulu täynnä jo?“
vaan maidon lorinalta ei tätä hänen puhettaan hoksattu. Hetkisen päästä navettaan astui isäntä ja sanoi: „tuo lehmä huomenna on tapettava.“ Silloin Peukaloinen pahasti pelästyen huusi kimeällä äänellä: „laskekaa minut ensin täältä! istunhan minä täällä sisässä,“ Isäntä kyllä puheen kuuli, mutta ei tietänyt, mistä tuli tuo ääni. „Missäs olet?“ kysyi hän. „Mustikkeen mahassa,“ Peukaloinen vastasi, mutta isäntä ei ymmärtänyt, mitä tuo tiesi, vaan Iäksi sieltä pois.
Seuraavana päivänä lehmä tapettiin; onneksi ei hakattaissa ja paloiteltaissa sattunut Peukaloisehen yhtään iskua, mutta hän makkarusten joukkoon joutui. Kun sitten noita pienentämään ruvettiin, poju oikein voimainsa perästä kirkasi: „älkää liian syvälle hakatko, älkää liian syvälle hakatko, olenhan minä täällä hakkurin pohjalla.“ Tuota ei kuitenkaan hakkuu- rautain jytinältä kukaan kuullut. Nyt Peukaloinen parka pahemmassa kuin pulassa oli, mutta hätä panee hyppäämään, ja hän siinä niin sukkelaan pujahteli hakkuu-rautain välitse, etteivät häntä hiukkaakaan satuttaneet, vaan pääsipä poju eheä-ihoisena tuosta pälkähästä. Mutta eipä hän kuitenkaan pakoon päässyt eikä ollut muutakaan neuvoa mitään, ihra-palasten seassa hänen oli veri-makkaraan liukahtaminen. Tuo tuommoinen maja-paikka hänestä veti jokseenkin ahtahalta, ja päälle päätteeksi hän siinä savustettavaksi vielä ripustettiin savu-torveen, jossa hänestä aika kovin pitkäksi ja ikäväksi kävi. Vasta talven tultua hän sieltä vihdoin alas pääsi, sillä makkara savu-torvesta otettiin erään vierahan syötäväksi. Kun sitten emäntä rupesi makkarasta viipaleita leikkelemään, varoi hän päätään pistämästä liian pitkälle, ett’ei häneltä kaula ehkä katkaistaisi, ja huomasipa viimeinkin hyvän tilaisuuden, pyrki ilmaa hiukan haistelemaan ja juoksi tiehensä.
Mutta, siinä talossa, jossa hänen näin hullusti oli käynyt, ei tuo pikku räätäli enään viihtynyt olemassa, vaan läksipä kohta taas matkustelemaan. Kau’an ei kuitenkaan hänen vapautensa aika kestänyt; kedolla poju ketun tapasi ja se tuota pikaa hänet sieppasi suuhunsa. „Noh mitä maar nyt, herra Repolainen!“ huusi pikku räätäli, „minähän se olen, joka teidän kurkussanne istun, laskekaa minut taas vapaaksi!“ – „Tuo ehkä parasta lieneekin,“ vastasi kettu, „enhän sinusta kumminkaan liioin kostune; jos minulle lupaat, mitä isäsi talossa on kanoja, minä sinut pois päästän.“ – „Aivanhan halustakin!“ Peukaloinen vastaukseksi tokasi, „kaikki kanat sinä sieltä olet saava, sen minä kyllä takaan.“ Silloin kettu pojun sylki suustansa, ja itse se hänen kantoi kotia. Kun sitten isä taas näki rakkaan pikku poikansa, hän mielellänsä ketulle antoi kaikki kanat, mitä hänellä oli. „Korvaukseksi minä oikein kelpo rahan teille olen tuonut,“ sanoi Peukaloinen ja kurotti isälle tuon pennin, jonka hän oli matkoillaan ansainnut.
„Mutta miksi kettu syötäväksensä sai nuot kaakottavaiset kana raukkaset?“ – „Voi sinuas houkkioa! rakastaahan isäsi lastansa enemmän kuin kanojansa.“
Learn languages. Double-tap on a word.Learn languages in context with Childstories.org and Deepl.com.Taustatiedot
Tulkinnat
Kieli
„Peukaloisen vaellus“ on satu, joka kuuluu Grimmin veljesten kokoelmaan. Sadun keskiössä on Peukaloinen, pieni mutta rohkea poika, joka lähtee kotinsa suojasta maailmalle seikkailemaan. Tarina alkaa, kun räätälillä on pieni poika, joka on nimeltään Peukaloinen, koska hän ei ole peukaloa suurempi. Lähtöään edeltävänä päivänä räätälin poika saa isältään mini-miekkansa ja päättää ensin kurkistaa, mitä äiti on laittanut päivälliseksi. Uteliaisuudessaan hän joutuu höyrypilven kuljettamaksi ja päätyy maailmalle.
Maailmalla Peukaloinen kokee monia seikkailuja. Hän työskentelee mestareille, mutta ei ole tyytyväinen ruokaansa, ja kun hän myöhemmin tapaa rosvoja, he käyttävät hänen pientä kokoaan hyväkseen murtautuakseen kuninkaan aarreaittaan. Huomattavan nokkelasti Peukaloinen välttelee vartioita heitellen kolikkoja ikkunoista rosvoille.
Saaliin ansiosta Peukaloinen jatkaa matkaansa ja päätyy tilapäistöihin, joissa paljastaa piikojen vilunkipelin. Lopulta piikojen suunnitteleman kepposen myötä Peukaloinen joutuu lehmän vatsaan, joka on määrä teurastaa seuraavana päivänä. Pikkuräätäli kuitenkin pääsee tästäkin tilanteesta ehjin nahoin, ja hän löytää itsensä myöhemmin kettu Repolaisen nappamana.
Kettua vastaan Peukaloinen käyttää neuvokkuuttaan ja lupaa tälle isänsä kanat, mikä pelastaa hänet ketun hampaista. Palatessaan kotiin Peukaloinen tuo mukanaan ansaitsemansa pennin, ja isälleen hän kertoo ketun saaneen kanat vastineeksi hänen pelastumisestaan. Tarinan lopussa isä on mieluusti valmis uhraamaan kanansa saadakseen rakkaan poikansa takaisin.
Sadusta välittyy viesti kekseliäisyydestä ja koettelemusten voittamisesta rohkeudella, huumorilla sekä neuvokkuudella. Peukaloisen pienen koon on tarkoitus korostaa, ettei fyysinen koko rajoita kykyä selvitä suuristakin vastuksista.
„Peukaloisen vaellus“ on yksi Grimmin veljesten kuuluisista saduista, ja kuten monet muutkin sadut, sekin on altis monenlaisille tulkinnoille ja merkityksille. Tässä sadussa on monia teemoja ja elementtejä, jotka voivat saada erilaisia tulkintoja:
Koko ja voima: Peukaloisen pieni koko suhteessa hänen suuriin saavutuksiinsa ja kykyynsä ylittää esteitä korostaa ajatusta siitä, että voima ja kyvykkyys eivät aina riipu fyysisistä mitoista. Tämä voi inspiroida ajatuksia siitä, miten yksilöt, joita aliarvioidaan fyysisen koon tai muiden ulkoisten piirteiden perusteella, voivat saavuttaa suuria asioita.
Älykkyys ja oveluus: Sadun päähenkilö käyttää oveluutta selvitäkseen monista haasteista, mikä tuo esiin teeman älykkyyden merkityksestä selviytymisessä. Tämä voi korostaa viisautta ja nokkeluutta tärkeinä ominaisuuksina.
Matkan merkitys: Peukaloisen vaellus on matka, joka vie hänet erilaisiin paikkoihin ja tilanteisiin. Tämä voi symboloida elämän matkaa ja tarvetta kohdata erilaisia haasteita ja oppia niistä. Matka voi olla myös vertauskuva sisäisestä kasvusta ja kehityksestä.
Selviytyminen ja sopeutuminen: Peukaloinen joutuu kohtaamaan monenlaisia vaaroja ja haasteita, mutta hän selviää niistä sopeutumalla ja tekemällä yhteistyötä muiden kanssa (kuten kettujen kanssa loppupuolella). Tämä voi viitata tarpeeseen olla joustava ja valmis tekemään kompromisseja selviytyäkseen.
Koti ja perhe: Sadun alussa ja lopussa Peukaloinen on vuorovaikutuksessa perheensä kanssa. Tämä yhteys perheeseen, erityisesti isän tukeen ja hyväksyntään, voi olla tärkeä teema, joka muistuttaa perheen merkityksestä yksilön elämässä.
Grimmin veljesten sadut ovat usein kerroksellisia ja voivat kantaa monia merkityksiä riippuen siitä, miten niitä tulkitaan. Jokainen lukija saattaa löytää tarinasta eri asioita, jotka resonoivat heidän omien kokemustensa ja ajatusmaailmansa kanssa.
„Peukaloisen vaellus“ on klassinen satu Grimmin veljeksiltä, joka kertoo hyvin pikkuruisesta pojasta nimeltä Peukaloinen, joka on vain peukalon pituinen. Satu on rikas tarinallinen kertomus, täynnä seikkailua ja nokkeluutta, jossa Peukaloinen navigoi maailmassa, joka on paljon suurempi kuin hän itse. Seuraavaksi analysoidan sadun kielellisiä ja temaattisia piirteitä.
Kuvaileva Kieli: Tarina käyttää runsaasti kuvailevaa kieltä, mikä on tyypillinen piirre Grimmin saduissa. Esimerkiksi Peukaloista kuvataan „pikku räätälipojaksi, joka ei ollut peukaloa pisempi“. Näin lukijalle luodaan elävä kuva päähenkilöstä.
Dialogi: Dialogi on tärkeässä roolissa, ja se rikastuttaa tarinaa antamalla hahmoille persoonallisuutta. Esimerkiksi Peukaloisen keskustelut vanhempiensa ja mestarin vaimon kanssa tuovat esille hänen rohkeuttaan ja älykkyyttään.
Metaforat ja Vertaukset: Sadussa käytetään myös metaforia, kuten „Oikein suuri sankari“ viittaamaan Peukaloisen rohkeuteen, huolimatta hänen pienestä koostaan. Tämä kuvastaa hänen hämmästyttävää kykyään pärjätä suurissa seikkailuissa.
Symbolismi: Tarina sisältää symbolisia elementtejä, kuten Peukaloisen pieni koko, joka edustaa sekä heikkoutta että erikoislaatuisuutta. Kettu puolestaan symboloi oveluutta.
Temaattinen Analyysi
Rohkeus ja Älykkyys: Peukaloinen haastaa perinteiset ajatukset siitä, mitä menestys ja vahvuus tarkoittavat. Hänen pienuutensa ei estä häntä pääsemästä tavoitteisiinsa; se pikemminkin antaa hänelle erityislaatuisia etuja, kuten kyvyn päästä paikkoihin, joihin suuremmat eivät voi.
Perhe ja Rakkaus: Sadun loppupuolella korostetaan perhesuhteita ja rakkautta, kun isä hyväksyy poikansa takaisin kotiin ja on valmis uhraamaan kanat poikansa vuoksi. „Voi sinuas houkkioa! rakastaahan isäsi lastansa enemmän kuin kanojansa“ korostaa rakkauden tärkeyttä aineellisten asioiden yli.
Oikeudenmukaisuus: Vaikka Peukaloinen on pieni ja muiden aliarvioima, hän osoittaa kerta toisensa jälkeen, että nokkeluus ja rehellisyys voivat voittaa. Hänen seikkailunsa ovat myös opettavaisia, opettaen lukijoille, että ulkonäkö ei määritä kykyjä tai arvoa.
Seikkailu ja Itsensä Löytäminen: Koko tarina on Peukaloisen kasvutarina, jossa hän lähtee kotoaan löytääkseen paikkansa maailmassa. Hänen matkansa on täynnä esteitä, jotka hän voittaa, mikä kuvaa henkilökohtaista kasvua ja itsensä löytämistä.
Yhteenvetona „Peukaloisen vaellus“ ei ole vain viihdyttävä satu, vaan se sisältää syvällisiä temaattisia viestejä, jotka oppivat lukijalle rohkeudesta, rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Grimmin sadut, kuten tämä, ovat säilyttäneet suosionsa osittain näiden ajattomien teemojen ansiosta.
Tiedot tieteellistä analyysiä varten
Tunnusluku | Arvo |
|---|---|
| Märä | KHM 45 |
| Aarne-Thompson-Uther Indeksi | ATU Typ 700 |
| Käännökset | DE, DA, ES, PT, FI, HU, IT, JA, NL, PL, RU, VI, ZH |
| Björnssonin luettavuusindeksi | 53.8 |
| Flesch-Reading-Ease Indeksi | 0 |
| Flesch–Kincaid Grade-Level | 12 |
| Gunning Fog Indeksi | 19 |
| Coleman–Liau Indeksi | 12 |
| SMOG Indeksi | 12 |
| Automaattinen luettavuusindeksi | 12 |
| Merkkimäärä | 9.282 |
| Kirjeiden määrä | 7.714 |
| Lausemäärä | 85 |
| Sanamäärä | 1.241 |
| Keskimääräinen sanojen määrä lauseessa | 14,60 |
| Sanat, joissa on yli 6 kirjainta | 486 |
| Pitkien sanojen prosenttiosuus | 39.2% |
| Tavujen määrä | 3.010 |
| Keskimääräinen tavu sanaa kohti | 2,43 |
| Kolme tavua sisältävät sanat | 499 |
| Kolmen tavun sanojen prosenttiosuus | 40.2% |
