Lasten lukuaika: 10 min
Olipa muinoin pieni suloinen tyttö; tätä rakasti jokainen, joka hänen näki, mutta enimmän kuitenkin iso-äiti, joka lapselle aina anteli jos jotakin. Kerta hän hänelle lahjoitti punaisesta sametista tehdyn lakin, ja koska se oli sievän mukava eikä tyttö enään tahtonut muuta lakkia panna päähänsä, ruvettiin häntä nyt kutsumaan ‚Punahilkka‘. Sanoipa sitten kerta hänelle äiti: „tule, Punahilkkaseni, tuossa kakkua palanen ja viiniä potillinen, vienet iso-äidille; hän on kipeänä, heikkona, ja antimes häntä on virvoittava.
Kuva: Otto Kubel (1868 – 1951)Mutta käytä itses kauniisti ja kohteliaasti, älä kohta tupaan tultuas joka nurkkahan kurkistele äläkä unhoita sanoa ‚hyvää huomenta.‘ Kulje myöskin siivosti äläkä polulta poikkea, muuten lankeet ja potti särkyy; silloin ei iso-äiti mitään saisi.“
Punahilkka äidilleen kätensä kurotti sekä lupasi kaikki hyvin toimittaa. Mutta iso-äiti metsässä asui, kylästä puolen tunnin matkan päässä. Kun sitten Punahilkka oli metsään ennättänyt, tuli susi häntä vastaan. Mutta tyttö ei tietänyt, mitenkä häijy tuo eläin, eikä sitä ollenkaan pelännyt. „Hyvää päivää, Punahilkkaseni,“ peto lausui. „Paljon kiitoksia, susi kulta.“ – „Minne nyt, Punahilkka. näin varahin?“ – „Iso-äitini luoksi.“ – „Mitäs tuolla vyö-liinas alla kannat?“
Kuva: Otto Kubel (1868 – 1951)„Kakkua ja viiniä; meillä eilen leivottiin, ja minä nyt kipeälle, heikolle iso-äidilleni hiukan lämpimäisiä vien, tuo hänelle varmaankin hyvää tehnee ja häntä vähän virkistänee.“ – „Missä, tyttöseni, iso-äitisi asuu?“ – „Jos metsää vielä kuljet runsaan neljänneksen tunnin matkan, näet hänen huonehensa; se siinä seisoo kolmen ison tammen suojassa ja ala-puolella pähkinäpensaat, kyllähän jo tiedät,“ vastasi Punahilkka. Susi itseksensä ajatteli: „tuo nuori, hempeä tyttö vasta oikea maku-pala, hän toki paremmalta maistunee, kuin akka ikä-kulu; nyt viekkautta vaaditaan, jotta sinun kävisi saada molemmat kaapatuksi.“ Se nyt kappaleen aikaa Punakertun rinnalla tassutteli ja sanoi sitten: „katsahda kerrankin, tyttöseni, noihin kauneihin kukkasiin, joita täällä joka taholla kasvaa! Miksi et hiukkaakaan kurkistele ympärilles? Luulempa jo, ett’et ollenkaan kuule, mitenkä lintuset suloisesti laulelevat! Astuskelethan sinä siinä ajatuksissas, juuri-kuin olisit kouluun menossa, ja ompa kuitenkin täällä ulkona metsässä oikein ihanan ihanaa.“
Nytpä Punahilkka ympärillensä katsahti, ja nähdessään, miten auringon-säteet puitten välissä välähtelivät sekä kuinka kaikkialla mitä ihanimpia kukkia kasvoi kosolta, juolahti hänen mieleensä: „entä jos iso-äidille noukkisin kauniin kukkas-kimpun, se häntä ilahuttaisi; ompa vielä aamu varahinen, kyllähän minä sentään ajoissa ehdin perille,“ ja nytpä hän metsään juoksi kukkasia poimimaan. Ja yhden poimittuansa näki hän tuolla vähän matkan päässä kasvavan vielä kauniimman sekä riensi sitä kohden, joutuen täten yhä edemmäksi metsähän.
Kuva: Otto Kubel (1868 – 1951)Mutta susi suoraa päätä juosta jolkutteli iso-äidin huoneelle ja kolkutti ovea. „Kuka tuolla ulkona?“ – „Täällä Punahilkka, joka sinulle kakkua ja viiniä tuopi, aukase ovi.“ – „Vedä vain kääkästä,“ huusi iso-äiti, „minä sairaana makaan enkä pääse nousemaan.“ Susi kääkästä veti, astui huonehesen ja tallusteli, sanaakaan sanomata, suorastaan iso-äidin vuoteen vierehen sekä söi hänet suuhunsa. Sitten se hänen vaatteensa otti, puki net yllensä, pani hänen myssynsä omaan päähänsä, laskihe vuoteelle maata ja veti uutimet eteen.
Kuva: Otto Kubel (1868 – 1951)Punahilkka sillä aikaa oli juoksennellut kukkasia hakemassa, ja kun hänelle niitä oli karttunut niin paljon, ett’ei enempää saanut kannetuksi, muistui hänen mieleensä iso-äiti, ja hän läksi taas tämän tupaa kohden tipsuttelemaan. Perille tultuansa hän sitä kummasteli, että ovi auki oli, ja tupahan astuttuaan tuntui hänestä niin oudolta, että hän itsekseen ajatteli: „voi kamalaa, mikä tuska minua tänään vaivaa! olenhan minä aina ennen oikein hyvin viihtynyt iso-äidin luona.“ Hän „hyvää huomenta“ sanoi, mutta eipä vastausta saanut. Sitten hän vuoteen äärelle astui ja lykkäsi uutimet pois edestä; siinä iso-äiti makasi, myssy silmillä ja kovin kummallisen näköisenä. „Voi mummo kultaseni, miten teidän korvanne ovat pitkiksi venyneet!“ – „Paremminhan puhettasi nyt saatan kuulla.“ – „Voi mummoseni, miten silmänne ovat suuriksi tulleet!“ – „Selvemminhän saan sinut nähdyksi.“ – „Voi muori armas, kovinhan isoiksi teidän kätenne ovat kasvaneet!“ – „Paremmimpa nyt käy sinua kouraseminen.“ – „Mutta mummo kulta, hirveän leveäksi suunne on muuttunut.“ – „Sukkelammin sinä sinne suikahdat.“ Ja tämän sanottuansa susi vuoteelta hypähti sekä nielasi kitaansa Punahilkka paran.
Kuva: Otto Kubel (1868 – 1951)Saatuaan himonsa tyydytetyksi susi taas vuoteelle oikoilemaan, ja nukkuipa se heti sekä rupesi kovin kuorsaamahan. Siitä metsästäjä juuri osasi ohitse kulkea ja arveli itseksensä: „kamalastihan tuo vanha rouva tuolla kuorsaa, pitää maar minun mennä katsomaan, vaivaako häntä mikään.“ Tämä siis tupaan poikkesi ja näkipä, vuotehen viereen päästyänsä, siellä suden makaavan. „Jopa jo viimeinkin jouduit tavattaviini, sinä harmaa-pää vanhus,“ hän virkahti, „olenhan kauan sinua hakenut.“ Nyt hän pyssyänsä juuri oli laukaisemaisillaan, mutta juolahtipa silloin hänen mieleensä, että susi ken-tiesi oli akan syönyt ja että häntä ehkä vielä kävisi pelastaminen, eikä ampunutkaan, vaan otti sakset sekä rupesi nukkuvalta sudelta mahaa leikkaamaan auki. Leikata tokasi sitten pari kertaa, jopa näkyi punainen lakki, ja vielä parin leikkauksen perästä tyttö vatsasta kopsahti huutaen: „voi! olempa kamalasti pelännyt, suden vatsassa vasta pimeä.“ Ja sitten myös vanha iso-äiti sieltä vähissä hengin kömpi. Mutta Punahilkka vilppaasti toi isoja kiviä; joita pistettiin suden vatsa täyteen, ja kun peto herättyänsä koetti tiehensä juosta, painoi kivet niin pahasti, että se kohta maahan vaipui sekä heitti henkensä.
Nytpä oli mielissänsä nuot kaikki kolme; metsästäjä sudesta nahan nylki, iso-äiti söi kakun ja joipa myöskin viinin, jonka tyttö oli muassansa tuonut, sekä tointui taas terveeksi, mutta Punahilkka päätti: „enhän minä enään polulta juokse metsähän, jos on äitini minua kieltänyt.“
Kuva: Otto Kubel (1868 – 1951)Kerrotaampa myöskin, että kerta, kun Punahilkka iso-äidille taas vei lämpymäisiä, toinen susi häntä puhutteli ja koetti houkutella polulta pois. Tyttö nyt kuitenkin oli varuillansa, astui suorastaan matkansa perille sekä kertoi iso-äidille, tavanneensa suden, joka kyllä „hyvää päivää,“ toivotti, mutta kovin ilkeästi hänehen tuijotti, „ja,“ lisäsi Punahilkka, „jollen olisi ankeaa tietä kulkenut, se varmaankin olisi minin syönyt.“ – „Aiai, joudu pian,“ sanoi iso-äiti, „pane ovi lukkuhun, ett’ei tuo tänne pääsisi.“ Vähän ajan päästä susi ovea koputti ja lausui: „laske sisälle, iso-äitiseni, minä, Punahilkka, sinulle maistiaisia tuon.“
Kuva: Paul Hey (1867 – 1952)Mutta huoneesta ei hiiskaustakaan kuulunut eikä ovea avattu. Peto nyt kerran kaksi tuvan ympäri hiipi sekä kapusi sitten katolle odottamaan, kunnes illalla tyttö kotia palaisi, jolloinka sen oli aikomus pujahtaa perään sekä pimeässä syödä hänet suuhunsa. Mutta iso-äiti huomasi, mitä sillä mielessä. Osuipa nyt huoneen vieressä olemaan tavattoman iso kivi-kaukalo, ja akka tytölle virkkoi: „eilen minä makkaraa keitin, mutta vesi jäi pataan; ota nyt, Punahilkkaseni, ämpäri sekä korjaa tuo liemi tuonne kaukaloon.“ Ja Punahilkka sitä sinne kantoi niin kau’an, kunnes kaukalo täpö täytehen tuli. Tuosta makea makkaranhaju suden sieramiin nousi; peto nyt nuuskielemaan, maata kohden kurkistelemaan, kunnes viimein pisti päänsä niin pitkälle, ett’ei se enään saanut itseään katolla pysytetyksi, vaan rupesi alas päin luiskahtamaan ja luistipa sitten luistamistansa suoraa päätä kaukaloon, että lotkahti, sekä upposi liemeen. Mutta Punahilkka iloisena kotia riensi eikä kukaan hänelle mitään pahaa tehnyt.
Learn languages. Double-tap on a word.Learn languages in context with Childstories.org and Deepl.com.Taustatiedot
Tulkinnat
Kieli
„Punahilkka“ on yksi Grimmin veljesten tunnetuimmista saduista ja kuuluu klassiseen kansansatuperinteeseen. Sadussa pieni tyttö, Punahilkka, lähtee äitinsä lähettämänä viemään sairaalle isoäidilleen kakkua ja viiniä. Matkalla hän kohtaa suden, joka saa hänet poikkeamaan reitiltään kukkia poimimaan. Susi käyttää tilaisuutta hyväkseen, menee isoäidin mökille, syö isoäidin ja pukeutuu tämän vaatteisiin odottamaan Punahilkkaa. Punahilkka saapuu mökille ja huomaa isoäidin muuttuneen ulkonäöltä — itse asiassa sussi on tässä vaiheessa valeasu päällä. Kun Punahilkka lopulta tajuaa petoksen, on jo liian myöhäistä, ja susi syö hänet.
Kuitenkin metsästäjä kulkee mökin ohi, kuulee suden kuorsauksen ja päättää tutkia asiaa. Hän avaa suden vatsan, pelastaa Punahilkan ja isoäidin, ja vatsa täytetään kivillä. Herätessään susi yrittää paeta, mutta kivien paino tekee siitä mahdottoman, ja se kuolee. Tarina päättyy opettavaiseen sävyyn, jossa Punahilkka oppii olemaan varuillaan ja noudattamaan äitinsä ohjeita.
Mielenkiintoisia teemoja sadussa ovat luottamus, tottelevaisuus ja petollisuus. Kuten useissa muissa kansansaduissa, moraalinen opetus on tärkeä osa kertomusta, ja se varoittaa lapsia vaaroista sekä kannustaa heitä kuuntelemaan vanhempiaan.
Grimmin veljesten „Punahilkka“ on klassinen satu, joka kertoo nuoresta tytöstä, joka joutuu viekkaan suden uhriksi matkallaan isoäitinsä luo. Tarina tarjoaa monia erilaisia tulkintoja ja opetuksia, joita voidaan soveltaa sekä lapsille että aikuisille.
Vaaroista varoittaminen: Sadun yksi perusopetus on varoittaa lapsia potentiaalisista vaaroista, jotka vaanivat tuntemattomilla poluilla. Punahilkka ei huomioinut äitinsä neuvoja ja poikkesi polulta, mikä johti vaarallisiin seurauksiin.
Luottamus ei aina ole ansaittua: Susi edustaa petollista hahmoa, joka teeskentelee ystävällisyyttä saavuttaakseen omat päämääränsä. Tarina muistuttaa, että kaikki, jotka vaikuttavat ystävällisiltä, eivät välttämättä ole luotettavia.
Viattomuuden menetys: Punahilkka symboloi viattomuutta ja lapsuutta, kun taas susi symboloi uhkaa ja vaaroja, jotka voivat riistää tämän viattomuuden. Sadun edetessä Punahilkka oppii tärkeitä elämänopetuksia ja kasvaa mentaalisesti.
Luonnon ja yhteiskunnan välinen jännite: Metsä on usein kuvattu villinä ja vaarallisena paikkana, joka on vastakohta kylän turvalliselle ympäristölle. Tämä asettaa vastakkain ihmisten rakentaman yhteiskunnan ja villin luonnon.
Aikuiseksi kasvaminen: Sadussa voidaan nähdä myös kasvutarina, jossa Punahilkka oppii tekemään parempia päätöksiä kokemuksen kautta. Toinen osa sadusta, jossa hän onnistuu välttämään suden, korostaa tätä kehitystä.
Perhesuhteiden tärkeys: Isoäidin ja Punahilkan suhde on olennainen osa tarinaa. Tarina korostaa perhesuhteiden merkitystä ja tärkeyttä huolehtia rakkaistamme.
Grimmin sadut ovat usein kerrottu useilla eri tavoilla ja ne voivat sisältää vaihtelevia yksityiskohtia eri kulttuurien ja aikakausien mukaan. Tässä kuvatut teemat ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, miten „Punahilkkaa“ voidaan tulkita ja mitä opetuksia siitä voidaan ammentaa.
Grimmin veljesten sadussa „Punahilkka“ käsitellään useita teemoja, kuten viattomuutta, petollisuutta ja oppimista kokemusten kautta. Tässä on lyhyt analyyttinen katsaus sadun kielellisiin ja temaattisiin piirteisiin:
Viattomuus ja sen menetys: Sadun alussa Punahilkka on viaton ja tietämätön maailman vaaroista. Hänen äitinsä ohjeet korostavat kuuliaisuutta ja varovaisuutta, mutta tyttö on vastahakoinen seuraamaan niitä. Hänen keskustelunsa suden kanssa osoittaa tämän viattomuuden; hän ei aluksi ymmärrä suden vaarallisuutta.
Petollisuus ja viekkaus: Susi symboloi petollisuutta, käyttäen oveluutta saavuttaakseen tavoitteensa. Se houkuttelee Punahilkan polulta pois kehumalla metsän kauneutta ja saa hänet unohtamaan äitinsä varoitukset. Tämä on klassinen esimerkki vaarallisista viettelijöistä kansantarinoissa.
Kielelliset elementit: Grimmien satujen kieltä leimaa yksinkertaisuus ja selkeys, jotka ovat erityisen tärkeitä opetuksen välittämisessä. Dialogit ovat suoraviivaisia ja täynnä toistoa, esimerkiksi dialogi Punahilkan ja suden välillä isoäidin luona, mikä korostaa tytön havaitsemiskykyä ja suden petollisuutta.
Opetus ja kasvaminen: Sadussa on vahva moraalinen opetus. Kun Punahilkka ja isoäiti pelastuvat, tytölle ilmaantuu uusi tietoisuus maailman vaaroista. Hänen loppupuheenvuoronsa heijastaa oppimisen ja kasvun teemaa: hän päättää olla enää poikkeamatta polulta.
Toistuva rakenne: Satu käyttää toistoa rakenteellisena keinona. Aluksi Punahilkka joutuu suden uhriksi, mutta toisella kertaa hän välttää vaaran oppimansa ansiosta. Tämä toistuvuus korostaa aiheen merkitystä oppimisessa ja varovaisuuden tärkeyttä.
„Satu Punahilkasta“ on klassinen kasvutarina, jossa yhdistyvät jännitys ja opetus. Se käyttää yksinkertaista mutta tehokasta kieltä ja dramatiikkaa opettaakseen varovaisuuden ja kuuliaisuuden merkitystä.
Tiedot tieteellistä analyysiä varten
Tunnusluku | Arvo |
|---|---|
| Märä | KHM 26 |
| Aarne-Thompson-Uther Indeksi | ATU Typ 333 |
| Käännökset | DE, EN, EL, DA, ES, FR, PT, FI, HU, IT, JA, NL, KO, PL, RO, RU, TR, VI, ZH |
| Björnssonin luettavuusindeksi | 50.6 |
| Flesch-Reading-Ease Indeksi | 0 |
| Flesch–Kincaid Grade-Level | 12 |
| Gunning Fog Indeksi | 19 |
| Coleman–Liau Indeksi | 12 |
| SMOG Indeksi | 12 |
| Automaattinen luettavuusindeksi | 12 |
| Merkkimäärä | 7.662 |
| Kirjeiden määrä | 6.271 |
| Lausemäärä | 66 |
| Sanamäärä | 1.054 |
| Keskimääräinen sanojen määrä lauseessa | 15,97 |
| Sanat, joissa on yli 6 kirjainta | 365 |
| Pitkien sanojen prosenttiosuus | 34.6% |
| Tavujen määrä | 2.484 |
| Keskimääräinen tavu sanaa kohti | 2,36 |
| Kolme tavua sisältävät sanat | 371 |
| Kolmen tavun sanojen prosenttiosuus | 35.2% |
