Valkoinen käärme - Satu Grimmin veljekset

Kauan sitten eli kuningas, jonka viisaus oli tunnettu kaikkialla maassa. Mikään ei pysynyt häneltä salassa, ja tuntui kuin salaisimmatkin asiat olisivat tulleet hänelle ilmassa. Mutta hänellä oli outo tapa: joka päivä päivällisen jälkeen, kun pöytä oli katettu eikä ketään muuta ollut läsnä, luotettavan palvelijan täytyi tuoda hänelle vielä yksi vati. Se oli kuitenkin peitetty, eikä edes palvelija tiennyt, mitä siinä oli, eikä kukaan muukaan, sillä kuningas ei koskaan ottanut kantta syödäkseen, ennen kuin oli aivan yksin.

Näin oli jatkunut kauan, kunnes eräänä päivänä palvelija, joka oli vienyt vadin pois, valtasi sellainen uteliaisuus, ettei hän voinut vastustaa kiusausta kantaa vadin huoneeseensa. Lukittuaan oven huolellisesti hän nosti kannen ja näki vadilla makaavan valkoisen käärmeen. Mutta nähdessään sen hän ei voinut kieltää itseltään mahdollisuutta maistaa sitä, joten hän leikkasi siitä pienen palan ja pisti sen suuhunsa. Heti kun käärme oli koskettanut hänen kieltään, hän kuuli ikkunansa ulkopuolella outoa kuiskintaa pienistä äänistä. Hän meni kuuntelemaan ja huomasi sitten, että varpuset höpöttivät keskenään ja kertoivat toisilleen kaikenlaista, mitä olivat nähneet pelloilla ja metsissä. Käärmeen syöminen oli antanut hänelle kyvyn ymmärtää eläinten kieltä.

Sattuipa kuningatar juuri tänä päivänä kadottamaan kauneimman sormuksensa, ja epäilys sen varastamisesta lankesi tämän uskollisen palvelijan harteille, jolla oli lupa mennä kaikkialle. Kuningas määräsi miehen tuotavaksi eteensä ja uhkasi vihaisilla sanoilla, että ellei tämä huomiseen mennessä pystyisi osoittamaan varasta, tämä itse katsottaisiin syylliseksi ja teloitettaisiin. Turhaan hän väitti syyttömyyttään; hänet erotettiin ilman parempaa vastausta.

Hädässä ja pelossa hän meni alas pihalle ja mietti, miten selviäisi hädästään. Muutamat ankat istuivat hiljaa puron reunalla ja lepäsivät; ja samalla kun ne silittivät höyheniä nokillaan, ne kävivät luottamuksellista keskustelua keskenään. Palvelija seisoi vieressä ja kuunteli. He kertoivat toisilleen kaikista paikoista, joissa he olivat vaappuneet koko aamun, ja mitä hyvää ruokaa he olivat löytäneet; ja yksi sanoi säälittävällä äänellä: „Joku painaa vatsassani; syödessäni kiireessä nielin sormuksen, joka oli kuningattaren ikkunan alla.“ Palvelija tarttui heti häntä kaulasta, kantoi hänet keittiöön ja sanoi kokille: „Tässä on hieno ankka; tappakaa se.“ „Niin“, sanoi kokki ja punnitsi sen kädessään; „se ei ole säälinyt vaivaa lihottaakseen itseään ja on odottanut paahtamista tarpeeksi kauan.“ Niinpä hän löi sen pään irti, ja kun sitä oltiin pukemassa vartaaseen, kuningattaren sormus löytyi sen sisältä.

Palvelija saattoi nyt helposti todistaa syyttömyytensä, ja kuningas hyvittääkseen vääryyden antoi hänen pyytää palvelusta ja lupasi hänelle parhaan paikan hovissa, mitä hän vain saattoi toivoa. Palvelija kieltäytyi kaikesta ja pyysi vain hevosta ja rahaa matkustamista varten, koska hän halusi nähdä maailmaa ja tehdä vähän töitä.

Kun hänen pyyntönsä oli hyväksytty, hän lähti matkaan ja eräänä päivänä saapui lammelle, jossa hän näki kolme kalaa kaislikossa haukkomassa vettä. Vaikka sanotaan, että kalat ovat mykkiä, hän kuuli niiden valittavan, että niiden täytyi kuolla niin kurjasti, ja koska hänellä oli hyvä sydän, hän nousi hevosensa selästä ja laski kolme vankia takaisin veteen. He vapisivat ilosta, pistivät päänsä ulos ja huusivat hänelle: „Muistamme sinua ja maksamme sinulle takaisin pelastuksestasi!“

Hän ratsasti eteenpäin, ja hetken kuluttua hänestä tuntui kuin hän kuulisi äänen hiekasta jalkojensa juuressa. Hän kuunteli ja kuuli muurahaiskuninkaan valittavan: „Miksi ihmiset kömpelöine eläintensä kanssa eivät voi pysyä erossa ruumiistamme? Tuo tyhmä hevonen raskaine kavioineen on tallannut kansaani armotta!“ Niinpä hän käänsi sivupolun, ja muurahaiskuningas huusi hänelle: „Muistamme sinua, yksi hyvä teko ansaitsee toisen!“

Polku vei hänet metsään, ja siellä hän näki kaksi vanhaa korppia seisomassa pesänsä vieressä ja heittämässä poikasiaan ulos. „Ulos, te joutilaat, kelvottomat otukset!“ he huusivat; „emme voi enää löytää teille ruokaa; olette jo tarpeeksi isoja ja voitte elättää itsenne.“

Mutta nuo raukat nuoret korpit makasivat maassa, räpyttelivät siipiään ja huusivat: „Voi, kuinka avuttomia poikasia me olemme! Meidän täytyy lähteä itse, emmekä kuitenkaan voi lentää! Mitä muuta voimme tehdä kuin maata täällä ja nääntyä nälkään?“ Niinpä hyvä nuori mies laskeutui alas ja tappoi hevosensa miekallaan ja antoi sen heille ruoaksi. Sitten he hyppäsivät sen luo, tyydyttivät nälkänsä ja huusivat: „Me muistamme teitä, yksi hyvä teko ansaitsee toisen!“

Ja nyt hänen täytyi käyttää omia jalkojaan, ja käveltyään pitkän matkan hän saapui suureen kaupunkiin. Kaduilla oli suuri melu ja väkijoukko, ja mies ratsasti hevosen selässä huutaen kovaan ääneen: „Kuninkaan tytär haluaa miehen; mutta sen, joka kosii hänen kättään, on suoritettava vaikea työ, ja ellei hän onnistu, hän menettää henkensä.“ Monet olivat jo yrittäneet, mutta turhaan; kuitenkin, kun nuorukainen näki kuninkaan tyttären, hän oli niin lumoutunut hänen suuresta kauneudestaan, että hän unohti kaiken vaaran, meni kuninkaan eteen ja julisti olevansa kosija.

Niinpä hänet vietiin mereen, ja siihen heitettiin hänen silmiensä edessä kultasormus; sitten kuningas käski hänen noutaa tämän sormuksen meren pohjasta ja lisäsi: „Jos tulet ylös uudelleen ilman sitä, sinut heitetään veteen yhä uudelleen, kunnes hukut aaltoihin.“ Kaikki ihmiset surivat komeaa nuorukaista; sitten he lähtivät pois jättäen hänet yksin meren rannalle.

Hän seisoi rannalla ja mietti, mitä tekisi, kun yhtäkkiä näki kolme kalaa uimassa häntä kohti, ja ne olivat juuri ne kalat, joiden hengen hän oli pelastanut. Keskimmäinen piti simpukkaa suussaan, jonka se laski rannalle nuorukaisen jalkojen juureen, ja kun hän oli ottanut sen ylös ja avannut, simpukan kuoressa oli kultarengas. Iloisena hän vei sen kuninkaalle ja odotti, että tämä antaisi hänelle luvatun palkkion.

Mutta kun ylpeä prinsessa huomasi, ettei hän ollut syntyperältään hänen vertaisensa, hän halveksi tätä ja vaati tätä ensin suorittamaan toisen tehtävän. Hän meni alas puutarhaan ja kylvi omin käsin kymmenen säkkiä hirssinsiemeniä nurmikolle. Sitten hän sanoi: „Huomenna aamulla ennen auringonnousua nämä on kerättävä, eikä niistä saa puuttua yhtäkään jyvää.“

Nuorukainen istuutui puutarhaan ja mietti, miten voisi suorittaa tämän tehtävän, mutta hän ei keksinyt mitään, ja siinä hän istui surullisena odottaen päivänkoittoa, jolloin hänet vietäisiin kuolemaan. Mutta heti kun auringon ensimmäiset säteet paistoivat puutarhaan, hän näki kaikki kymmenen säkkiä seisovan vierekkäin, aivan täynnä, eikä jyvääkään puuttunut. Muurahaiskuningas oli tullut yöllä tuhansien ja taas tuhansien muurahaisten kanssa, ja kiitolliset olennot olivat suurella ahkeruudella keränneet kaikki hirssinsiemenet ja keränneet ne säkkeihin.

Pian kuninkaan tytär itse tuli alas puutarhaan ja hämmästyi nähdessään, että nuori mies oli suorittanut hänen antamansa tehtävän. Mutta hän ei vielä voinut valloittaa ylpeää sydäntään, vaan sanoi: „Vaikka hän on suorittanut molemmat tehtävät, hän ei ole minun mieheni, ennen kuin hän on tuonut minulle omenan Elämän puusta.“

Nuorukainen ei tiennyt, missä Elämänpuu seisoi, mutta hän lähti liikkeelle ja olisi jatkanut loputtomiin, niin kauan kuin hänen jalkansa kantoivat, vaikka hänellä ei ollut toivoa löytää sitä. Vaellettuaan kolmen valtakunnan läpi hän eräänä iltana tuli metsään ja kävi puun alle nukkumaan. Mutta hän kuuli oksien kahinaa, ja kultainen omena putosi hänen käteensä. Samassa samassa kolme korppia lensi hänen luokseen, asettuivat hänen polvelleen ja sanoivat: „Me olemme ne kolme nuorta korppia, jotka pelastit nälkäkuolemalta. Kun olimme kasvaneet suuriksi ja kuulleet, että etsit Kultaista omenaa, lensimme meren yli maailman ääriin, missä Elämänpuu seisoo, ja olemme tuoneet sinulle omenan.“

Iloisena nuorukainen lähti kotia kohti ja vei kultaisen omenan kuninkaan kauniille tyttärelle, jolla ei enää ollut tekosyitä keksittävänä. He leikkasivat elämän omenan kahtia ja söivät sen yhdessä; ja silloin nuorukaisen sydän täyttyi rakkaudella nuorukaista kohtaan, ja he elivät häiriöttömässä onnellisuudessa korkeaan ikään asti.

Facebook

Whatsapp

Messenger Telegram

Lue toinen lyhyt satu (5 min)

Paimenpoika

Kanan kuolema

Käärmesatuja

Opiskele kieliä. Tuplaklikkaa sanaa.Opiskele kieliä kontekstissa Childstories.orgin ja Deepl.comin avulla.

Tiedot tieteellistä analyysiä varten