Kaulushaikara ja harjalintu - Satu Grimmin veljekset

– Missä teistä on parasta laittaa laumojanne? kysyi mies vanhalta paimenelta. – Täällä, herra, missä ruoho ei ole liian runsasta eikä liian köyhää, muuten siitä ei ole hyötyä. – Miksipä ei? kysyi mies.

– Kuuletko tuon surullisen huudon tuolta niityltä? vastasi paimen. – Se on kaulushaikara; se oli kerran paimen, ja niin oli harjalintukin. Kerron sinulle tarinan.

Kaurahius laidunsi laumojaan rehevillä, vihreillä niityillä, joissa kasvoi runsaasti kukkia,* joten sen lehmät villiintyivät ja kävivät hallitsemattomiksi. Harjalintu ajoi karjansa korkeille, karuille kukkuloille, missä tuuli leikkii hiekalla, ja sen lehmät laihtuivat eivätkä voineet enää. Kun ilta tuli ja paimenet halusivat ajaa lehmänsä kotiin, kaarius ei saanut omaansa takaisin ryhdikkääksi; ne olivat liian iloisia ja juoksivat karkuun sen luota.

Hän huusi: ”Tulkaa, lehmät, tulkaa!”, mutta siitä ei ollut hyötyä; ne eivät välittäneet hänen kutsustaan. Harjalintu ei kuitenkaan saanut edes lehmiään jaloilleen, niin heikot ja voimattomat ne olivat tulleet. ”Ylös, ylös, ylös!” hän huusi, mutta turhaan, ne jäivät makaamaan hiekalle. Sellaista on, kun ei ole kohtuullisuutta. Ja vielä tänäkin päivänä, vaikka heillä ei ole enää laumoja vartioitavana, kaulushaikara huutaa: ”Tulkaa, lehmät, tulkaa!” ja harjalintu: ”Ylös, ylös, ylös!”

Facebook

Whatsapp

Messenger Telegram

Lue toinen lyhyt satu (5 min)

Kanan kuolema

Käärmesatuja

Tähtitaalerit

Opiskele kieliä. Tuplaklikkaa sanaa.Opiskele kieliä kontekstissa Childstories.orgin ja Deepl.comin avulla.

Tiedot tieteellistä analyysiä varten