Pöllö - Satu Grimmin veljekset

Kaksi- tai kolmesataa vuotta sitten, kun ihmiset eivät olleet vielä läheskään yhtä viekkaita ja ovelia kuin nykyään, eräässä pienessä kaupungissa sattui jotain poikkeuksellista. Jostain sattumasta yksi suurista pöllöistä, joita kutsutaan sarvipöllöiksi, oli tullut naapurimetsästä yöllä erään kaupunkilaisen latoon, eikä se päivänkoitteessa uskaltanut lähteä ulos piilopaikastaan ​​pelätessään muita lintuja, jotka nostivat kauhean huudon aina ilmestyessään. Aamulla, kun palvelija meni navettaan hakemaan olkia, hän säikähti niin kovasti nähdessään pöllön istumassa nurkassa, että juoksi pois ja ilmoitti isännälleen, että ladossa istui hirviö, jollaista hän ei ollut koskaan elämässään nähnyt ja joka kykeni ahmimaan ihmisen ilman pienintäkään vaikeuksia. – Tunnen sinut jo, sanoi isäntä, sinussa on rohkeutta ajaa mustarastas pelloilla, mutta kun näet kuolleen kanan makaamassa, sinun on otettava keppi ennen kuin menet sen lähelle. „Minun täytyy mennä itse katsomaan, millainen hirviö se on“, lisäsi isäntä ja meni aivan rohkeasti viljamakasiini ja katseli ympärilleen. Kun hän kuitenkin näki oudon, synkän olennon omin silmin, hän oli yhtä kauhuissaan kuin palvelija. Kahdella loikalla hän ryntäsi esiin, juoksi naapureidensa luo ja pyysi hartaasti apua tuntematonta ja vaarallista petoa vastaan, sillä muuten koko kaupunki saattaisi olla vaarassa, jos se karkaisi ulos ladosta, johon se oli suljettu. Kaikilla kaduilla syntyi suuri meteli ja hälinä. Kaupunkilaiset tulivat aseistautuneina keihäillä, heinähaarukoilla, viikatteilla ja kirveillä, ikään kuin he olisivat lähteneet vihollista vastaan; lopulta senaattorit ilmestyivät pormestarin johdolla. Kun he olivat pysähtyneet torille, he marssivat navettaan ja piirittivät sen joka puolelta. Sen jälkeen yksi rohkeimmista heistä astui esiin ja meni sisään keihäs laskettuna, mutta juoksi heti perään ulos kirkaisten ja kuolemankalpeana, kykenemättä lausumaan sanaakaan. Kaksi muutakin uskaltautui sisään, mutta heillä ei mennyt yhtään paremmin. Viimein yksi astui esiin; suuri ja vahva mies, joka oli kuuluisa sotaisista teoistaan, ja sanoi: „Ette aja hirviötä pois vain katsomalla sitä; meidän on oltava tosissamme, mutta näen, että olette kaikki virittäytyneet naisten puoleen, eikä kukaan teistä uskalla kohdata eläintä.“ Hän käski heidän antaa hänelle haarniskaa, tuotti miekan ja keihään ja aseisti itsensä. Kaikki ylistivät hänen rohkeuttaan, vaikka monet pelkäsivät hänen henkensä edestä. Navetan kaksi ovea avattiin, ja he näkivät pöllön, joka oli sillä välin asettunut suuren poikkipuun keskelle. Hän tilasi tikapuut, ja kun hän nosti ne ja valmistautui kiipeämään ylös, kaikki huusivat hänelle, että hänen tulisi käyttäytyä rohkeasti, ja suosittelivat häntä Pyhän Jeesuksen haltuun. Yrjö, joka tappoi lohikäärmeen. Kun hän oli juuri päässyt huipulle ja pöllö tajusi, että hänellä oli aikeita sitä vastaan, ja oli myös hämmentynyt väkijoukosta ja huudosta eikä tiennyt miten paeta, se pyöritteli silmiään, pörrötti höyheniään, räpytteli siipiään, napsautti nokkaansa ja huusi käheällä äänellä: „Tuwhit, tuwhoo!“ „Osua naulan kantaan! „Iske kotiin!“ huusi ulkona oleva väkijoukko urhealle sankarille. ”Kuka tahansa, joka seisoi siinä missä minä seison”, hän vastasi, ”ei huutaisi, lyö kotiin!” Hän kyllä ​​nosti jalkansa yhden askelman ylemmäs tikapuilla, mutta sitten hän alkoi vapista ja puolipyörtyneenä palasi takaisin.

Eikä nyt ollut ketään jäljellä, joka olisi uskaltanut asettaa itseään sellaiseen vaaraan. ”Hirviö”, he sanoivat, ”on myrkyttänyt ja haavoittanut kuolettavasti vahvimman miehen keskuudessamme ärähtämällä häntä ja hengittämällä hänen päälleen! Pitäisikö meidänkin vaarantaa henkemme?” He neuvottelivat, mitä heidän pitäisi tehdä estääkseen koko kaupungin tuhoutumisen. Pitkään kaikki näytti olevan hyödytöntä, mutta lopulta pormestari löysi keinon. ”Minun mielestäni”, hän sanoi, ”meidän pitäisi yhteisistä varoista maksaa tämä navetta ja kaikki siinä oleva vilja, olki tai heinä ja siten korvata omistajalle aiheutuneet vahingot ja sitten polttaa koko rakennus ja sen mukana tuo kauhea peto. Näin kenenkään ei tarvitse vaarantaa henkeään. Nyt ei ole aika miettiä kustannuksia, ja kitsaus olisi huonoa käytöstä.” Kaikki olivat yhtä mieltä hänen kanssaan. Niinpä he sytyttivät navetan kaikista neljästä kulmasta, ja pöllö paloi samalla surkeasti. Joka ei usko sitä, menköön sinne ja tiedustelkoon itse.

Facebook

Whatsapp

Messenger Telegram

Lue toinen lyhyt satu (5 min)

Seitsemän korppia

Tähtitaalerit

Käärmesatuja

Opiskele kieliä. Tuplaklikkaa sanaa.Opiskele kieliä kontekstissa Childstories.orgin ja Deepl.comin avulla.

Tiedot tieteellistä analyysiä varten