Vanha sulttaani - Satu Grimmin veljekset

Eräällä maanviljelijällä oli kerran uskollinen koira nimeltä Sultan, joka oli vanhentunut ja menettänyt kaikki hampaansa, niin ettei se enää pystynyt pitämään mistään kiinni. Eräänä päivänä maanviljelijä seisoi vaimonsa kanssa talon oven edessä ja sanoi: „Huomenna aion ampua vanhan Sultanin, hänestä ei ole enää mitään hyötyä.“

Hänen vaimonsa, joka tunsi sääliä uskollista petoa kohtaan, vastasi: „Se on palvellut meitä niin kauan ja ollut niin uskollinen, että voimme hyvinkin antaa sille elannon.“

– Öö! Mitä? sanoi mies. – Et ole kovin terävä. Hänellä ei ole hammastakaan suussaan, eikä yksikään varas pelkää häntä; nyt hän voi lähteä. Jos hän on meitä palvellut, hän on saanut siitä hyvää ruokaa.

Köyhä koira, joka makasi auringossa lähellä, oli kuullut kaiken ja oli pahoillaan siitä, että huomenna olisi sen viimeinen päivä. Sillä oli hyvä ystävä, susi, ja se hiipi illalla metsään sen luo ja valitti kohtalosta, joka sitä odotti. – Kuulehan, juoruilija, susi sanoi, ole rohkealla mielellä, minä autan sinut pulasta. Olen keksinyt jotakin. Huomenna, aikaisin aamulla, isäntäsi menee vaimonsa kanssa heinää tekemään, ja he ottavat pienen lapsensa mukaansa, sillä ketään ei jätetä taloon. Heillä on tapana työaikana laskea lapsi pensasaidan alle varjoon; sinäkin makaat siellä, aivan kuin haluaisit vartioida sitä. Sitten tulen metsästä ja vien lapsen pois. Sinun on rynnettävä nopeasti perääni, ikään kuin aikoisit ottaa sen minulta takaisin. Minä annan sen pudota, ja sinä viet sen takaisin sen vanhemmille, jotka luulevat, että olet pelastanut sen, ja ovat aivan liian kiitollisia tehdäkseen sinulle mitään pahaa; päinvastoin, olet suuressa suosiossa, eivätkä he anna sinun enää koskaan kärsiä mitään.

Suunnitelma miellytti koiraa, ja se toteutettiin juuri niin kuin oli sovittu. Isä kiljaisi nähdessään suden juoksevan lapsensa kanssa pellon poikki, mutta kun vanha sulttaani toi lapsen takaisin, tämä oli täynnä iloa, silitti koiraa ja sanoi: „Yksikään hiuskarvasi ei saa vahingoittua, saat syödä leipääni ilmaiseksi niin kauan kuin elät.“

Ja vaimolleen hän sanoi: ”Mene heti kotiin ja tee vanhalle sulttaanille leipäsoppa, jota hänen ei tarvitse purra, ja tuo tyyny sängystäni, annan hänelle sen maattavaksi.”

Tästä lähtien vanha sulttaani oli niin hyvässä kunnossa kuin vain toivoi.

Pian sen jälkeen susi kävi hänen luonaan ja oli iloinen, että kaikki oli mennyt niin hyvin. „Mutta juoruilijat“, hän sanoi, „te vain iskette silmäänne, jos minulla on tilaisuus viedä pois jonkun isäntänne lihavista lampaista.“

– Älä oleta siihen varaa, vastasi koira; minä pysyn uskollisena isännälleni; siihen en voi suostua.

Susi, joka luuli, ettei tätä voinut sanoa tosissaan, hiipi ympäriinsä yöllä ja aikoi viedä lampaat. Mutta maanviljelijä, jolle uskollinen sulttaani oli kertonut suden suunnitelman, otti sen kiinni ja puki sen nahan huolellisesti varstalla. Suden oli pakko lähteä, mutta se huusi koiralle: „Odota hetki, lurjus, sinä saat maksaa tästä.“

Seuraavana aamuna susi lähetti villisian haastamaan koiran tulemaan metsään, jotta he voisivat sopia asian. Vanha sulttaani ei löytänyt ketään tukemaan häntäänsä paitsi kissan, jolla oli vain kolmijalka, ja kun he menivät ulos yhdessä, parka kissa ontui eteenpäin ja samalla ojensi häntäänsä tuskissaan ilmaan.

Susi ja hänen ystävänsä olivat jo sovitulla paikalla, mutta nähdessään vihollisensa tulevan he luulivat, että sillä oli mukanaan sapeli, sillä he luulivat kissan ojentunutta häntää sellaiseksi. Ja kun parka peto hyppäsi kolmelle jalalleen, he saattoivat joka kerta vain ajatella, että se poimi kiven heittääkseen heitä kohti. Niinpä he molemmat pelkäsivät; villisika ryömi alusmetsään ja susi hyppäsi puuhun.

Koira ja kissa, tullessaan paikalle, ihmettelivät, ettei ketään näkynyt. Villisika ei kuitenkaan ollut pystynyt piiloutumaan kokonaan, ja toinen sen korvista oli yhä näkyvissä. Kissan katsellessa tarkkaan ympärilleen villisika liikautti korvaansa; kissa, joka luuli sen liikkuvan hiirenä, hyppäsi sen päälle ja puri sitä lujaa.

Villisika päästi pelottavan äänen ja juoksi karkuun huutaen: „Syyllinen on puussa.“ Koira ja kissa katsoivat ylös ja näkivät suden, joka häpesi arkuuttaan ja ystävystyi koiran kanssa.

Facebook

Whatsapp

Messenger Telegram

Lue toinen lyhyt satu (5 min)

Makea puuro

Tähtitaalerit

Paimenpoika

Opiskele kieliä. Tuplaklikkaa sanaa.Opiskele kieliä kontekstissa Childstories.orgin ja Deepl.comin avulla.

Tiedot tieteellistä analyysiä varten