Buffalo-nahkaiset saappaat - Satu Grimmin veljekset

Sotilas, joka ei pelkää mitään, ei välitä mistään. Eräs tällainen oli saanut eron, ja koska hän ei ollut oppinut mitään ammattia eikä voinut ansaita mitään, hän matkusti ympäriinsä ja kerjäsi almuja ystävällisiltä ihmisiltä. Hänellä oli vanha sateenpitävä puku selässään ja pari puhvelinahkaisia ​​ratsastussaappaita, jotka olivat vielä jäljellä. Eräänä päivänä hän käveli tietämättä minne suoraan ulos avoimelle maalle ja tuli lopulta metsään. Hän ei tiennyt missä oli, mutta näki kaadetun puun rungolla istuvan miehen, joka oli hyvin pukeutunut ja jolla oli yllään vihreä metsästyspuku.

Sotilas kätteli häntä, istuutui ruohikolle hänen viereensä ja ojensi jalkansa. ”Näen, että sinulla on hyvät saappaat jalassa, jotka ovat hyvin mustatut”, hän sanoi metsästäjälle, ”mutta jos sinun pitäisi matkustaa niin kuin minä, ne eivät kestäisi kauan. Katso minun saappaitani, ne ovat puhvelinahkaa ja niitä on käytetty kauan, mutta niissä pärjään niin hyvin kuin huonostikin.”

Hetken kuluttua sotilas nousi ylös ja sanoi: „En voi enää jäädä, nälkä ajaa minua eteenpäin; mutta, veli Kirkassaapas, minne tämä tie johtaa?“

– En tiedä sitä itsekään, metsästäjä vastasi, olen eksynyt metsään.

– Olet siis samassa tilanteessa kuin minä, sanoi sotilas; – kuin linnut parveilevat yhdessä, pysykäämme yhdessä ja etsikäämme tiemme.

Metsästäjä hymyili hieman, ja he kävelivät yhä kauemmas ja kauemmas, kunnes yö laskeutui. „Emme pääse metsästä“, sotilas sanoi, „mutta tuolla kaukaa näen valon loistavan, joka auttaa meitä saamaan jotain syötävää.“ He löysivät kivitalon, koputtivat oveen, ja vanha nainen avasi sen.

– Etsimme yösijaa, sotilas sanoi, ja vatsoillemme vuorausta, sillä minun vatsani on tyhjä kuin vanha reppu.

– Ette voi jäädä tänne, vastasi vanha nainen; tämä on ryöstäjän talo, ja teidän olisi viisasta lähteä pois ennen kuin he tulevat kotiin, muuten eksytte.

– Ei se niin paha ole, vastasi sotilas, – en ole syönyt suupalaa kahteen päivään, ja minulle on aivan sama, murhataanko minut täällä vai kuolenko nälkään metsässä. Minä menen sisään.

Metsästäjä ei suostunut seuraamaan, mutta sotilas veti hänet hihasta luokseen. „Kuule, rakas veljeni, emme pääse loppuun niin nopeasti!“

Vanha nainen sääli heitä ja sanoi: „Ryömiä tänne hellan taakse, ja jos he jättävät jotain, annan sen teille salaa heidän nukkuessaan.“

Tuskin he olivat nurkassa, kun kaksitoista rosvoa ryntäsi sisään, istuutui jo katettuun pöytään ja vaati kiivaasti ruokaa. Vanha nainen toi sisään isoja paistiannoksia, ja rosvot nauttivat siitä suunnattomasti.

Kun ruoan tuoksu nousi sotilaan sieraimiin, hän sanoi metsästäjälle: „En jaksa enää odottaa, istun pöytään ja syön heidän kanssaan.“

– Sinä saatat meidät tuhoon, sanoi metsästäjä ja pidätti häntä käsivarresta. Mutta sotilas alkoi yskiä kovaa. Kuultuaan sen rosvot heittivät veitsensä ja haarukkansa pois, hyppäsivät ylös ja löysivät kaksi miestä, jotka olivat hellan takana.

– Ahaa, herrat, oletteko nurkassa? he huusivat. – Mitä te täällä teette? Onko teidät lähetetty vakoojiksi? Odottakaa hetki, niin opitte lentämään kuivalla oksalla. – Mutta olkaa kohteliaita, sanoi sotilas. – Minulla on nälkä, antakaa minulle jotain syötävää, ja sitten voitte tehdä minulle mitä haluatte.

Ryöstäjät olivat hämmästyneitä, ja kapteeni sanoi: „Näen, ettet pelkää; saat kyllä ​​ruokaa, mutta sen jälkeen sinun on kuoltava.“

– Katsotaan, sanoi sotilas, istuutui pöytään ja alkoi urheasti leikata paistia. – Veli Kirkassaapas, tule syömään, hän huusi metsästäjälle. – Sinun täytyy olla yhtä nälkäinen kuin minunkin, etkä voi saada parempaa paistia kotona, mutta metsästäjä ei suostunut syömään.

Ryöstäjät katsoivat sotilasta hämmästyneinä ja sanoivat: „Tuo lurjus ei käytä lainkaan seremonioita.“ Hetken kuluttua hän sanoi: „Olen syönyt tarpeeksi, hakekaa minulle nyt jotain hyvää juotavaa.“

Kapteeni halusi tässäkin miellyttää häntä ja huusi vanhalle naiselle: „Tuo pullo kellarista ja pidä huoli, että se on parasta.“

Sotilas veti korkin ulos kovalla äänellä, meni sitten pullo metsästäjän luo ja sanoi: „Ole tarkkana, veli, niin tulet näkemään jotakin, mikä sinua yllättää; minä aion nyt juoda koko suvun terveyden puolesta.“

Sitten hän heilutti pulloa ryöstäjien päiden yllä ja huusi: „Pitkää eläkettä teille kaikille, mutta suut auki ja oikeat kätenne kohotettuina!“ Ja sitten hän joi reippaan kulauksen. Tuskin sanat olivat sanottu, kun he kaikki istuivat liikkumattomina kuin kivestä tehdyt, suut auki ja oikeat kätensä ojennettuina ilmaan.

Metsästäjä sanoi sotilaalle: „Näen, että tunnet toisenlaisia ​​temppuja, mutta tule nyt, mennään kotiin.“

„Voi, rakas veljeni, mutta se olisi aivan liian aikaista poismarssimista; olemme voittaneet vihollisen ja meidän on ensin otettava saalis. Nuo miehet istuvat siellä jähmettyneinä ja avaavat suunsa hämmästyksestä, mutta heidän ei sallita liikkua, ennen kuin minä sallin heidän. Tulkaa, syökää ja juokaa.“

Vanhan naisen täytyi tuoda uusi pullo parasta viiniä, eikä sotilas liikkunutkaan ennen kuin oli syönyt tarpeeksi kolmeksi päiväksi. Lopulta päivän koittaessa hän sanoi: „Nyt on aika pystyttää teltat, ja jotta marssimme olisi lyhyt, vanha nainen näyttää meille lähimmän tien kaupunkiin.“

Kun he olivat saapuneet sinne, hän meni vanhojen tovereidensa luo ja sanoi: „Metsästä löysin pesän täynnä hirsipuulintuja, tulkaa mukaani, niin otamme sen.“ Sotilas johdatti heidät ja sanoi metsästäjälle: „Sinun täytyy palata kanssani takaisin katsomaan, miten ne vapisevat, kun tartumme niihin jaloista.“

Hän asetti miehet ryöstäjien ympärille, otti sitten pullon, joi kulauksen, heilutti sitä heidän yläpuolellaan ja huusi: „Herähdy henkiin!“ Hetkessä he kaikki saivat taas liikkua, mutta heidät heitettiin maahan ja sidottiin kädestä ja jalasta köysillä.

Sitten sotilas käski heittää ne kärryihin kuin säkkejä ja sanoi: „Ajakaa ne nyt suoraan vankilaan.“

Metsästäjä kuitenkin otti yhden miehistä sivuun ja antoi tälle toisen tehtävän. ”Veli Kirkassaapas”, sotilas sanoi, ”olemme onnistuneesti ajaneet vihollisen pakoon ja saaneet runsaasti ruokaa. Nyt kävelemme rauhallisesti heidän takanaan kuin olisimme olleet matkalla!”

Kun he lähestyivät kaupunkia, sotilas näki ihmisjoukon virtaavan kaupungin portista sisään, jotka huusivat äänekkäästi riemusta ja heiluttivat vihreitä oksia ilmassa. Sitten hän näki koko henkivartioston tulevan paikalle.

„Mitä tämä mahtaa tarkoittaa?“ hän kysyi metsästäjältä.

– Etkö tiedä, hän vastasi, – että kuningas on ollut pitkään poissa valtakunnastaan ​​ja että tänään hän palaa, ja kaikki tulevat häntä vastaan.

„Mutta missä kuningas on?“ sotilas sanoi. „En näe häntä.“

– Tässä hän on, metsästäjä vastasi, – minä olen kuningas ja olen ilmoittanut saapumisestani. Sitten hän avasi metsästyspuvunsa, ja hänen kuninkaalliset vaatteensa näkyivät. Sotilas säikähti, polvistui ja pyysi kuningasta antamaan anteeksi sen, että tämä tietämättömyydessään oli kohdellut häntä vertaisenaan ja puhutellut häntä tuolla nimellä.

Mutta kuningas kätteli häntä ja sanoi: „Olet urhea sotilas ja pelastit henkeni. Sinulta ei enää koskaan puutu mitään, minä pidän sinusta huolta. Ja jos joskus haluat syödä palan paahdettua lihaa, yhtä hyvää kuin ryöstäjän talossa, tule kuninkaalliseen keittiöön. Mutta jos tahdot juoda annoksen terveyteen, sinun on ensin pyydettävä lupaani.“

Facebook

Whatsapp

Messenger Telegram

Lue toinen lyhyt satu (5 min)

Seitsemän korppia

Paimenpoika

Kanan kuolema

Opiskele kieliä. Tuplaklikkaa sanaa.Opiskele kieliä kontekstissa Childstories.orgin ja Deepl.comin avulla.

Tiedot tieteellistä analyysiä varten