Kolme oppipoikaa - Satu Grimmin veljekset

Olipa kerran kolme oppipoikaa, jotka olivat sopineet pysyvänsä aina yhdessä matkustaessaan ja työskentelevänsä aina samassa kaupungissa. Kerran heidän isännillään ei kuitenkaan ollut enää työtä annettavana, niin että he olivat lopulta ryysyissä eivätkä heillä ollut mitään elantoa. Silloin yksi heistä sanoi: „Mitä meidän pitäisi tehdä? Emme voi enää jäädä tänne. Matkustamme vielä kerran, ja jos emme löydä työtä kaupungista, johon menemme, sovimme majatalonpitäjän kanssa, että kirjoitamme hänelle ja kerromme hänelle, missä yövymme, jotta saisimme aina tietoa toisistamme, ja sitten eroamme.“

Ja se tuntui parhaalta myös muille. He lähtivät matkaan ja tapasivat matkalla ylellisesti pukeutuneen miehen, joka kysyi keitä he olivat. „Olemme oppipoikia, jotka etsivät työtä. Tähän asti olemme pysyneet yhdessä, mutta jos emme löydä mitään tekemistä, eroamme.“

– Ei siihen ole tarvetta, mies sanoi, – jos teette niin kuin minä käsken, teiltä ei puutu kultaa eikä työtä; ei, teistä tulee suuria herroja ja te saatte ajaa vaunuillanne!

Yksi heistä sanoi: ”Jos sielumme ja pelastuksemme eivät ole vaarassa, me varmasti teemme sen.” ”Eivät he tee”, mies vastasi, ”minulla ei ole sinuun mitään oikeutta.” Yksi muista oli kuitenkin katsonut hänen jalkojaan, ja nähdessään hevosen ja miehen jalan hän ei halunnut olla missään tekemisissä niiden kanssa. Paholainen kuitenkin sanoi: ”Ole levollinen, minulla ei ole mitään aikomuksia sinua kohtaan, vaan toista sielua kohtaan, joka on jo puolet omastani ja jonka mitta on vasta täyttymässä.”

Koska he olivat nyt turvassa, he suostuivat, ja Paholainen kertoi heille, mitä hän halusi. Ensimmäisen oli vastattava jokaiseen kysymykseen: „Me kaikki kolme“; toisen oli sanottava: „Rahaa varten“ ja kolmannen: „Ja aivan oikein!“

Heidän piti aina sanoa tämä, yksi toisensa jälkeen, mutta he eivät saaneet sanoa sanaakaan enempää, ja jos he rikkoisivat tätä käskyä, kaikki heidän rahansa katoaisivat kerralla, mutta niin kauan kuin he noudattaisivat sitä, heidän taskunsa olisivat aina täynnä. Aluksi hän antoi heille heti niin paljon kuin he jaksoivat kantaa, ja käski heidän mennä siihen ja siihen majataloon, kun he saapuisivat kaupunkiin. He menivät sinne, ja majatalonpitäjä tuli heitä vastaan ​​ja kysyi, halusivatko he jotain syötävää?

Ensimmäinen vastasi: „Me kaikki kolme.“

– Kyllä, sanoi isäntä, juuri sitä tarkoitan.

Toinen sanoi: „Rahaa varten.“

– Totta kai, sanoi isäntä. Kolmas sanoi: – Ja aivan oikein!

„Totta kai se on oikein“, sanoi isäntä.

Hyvää ruokaa ja juomaa tuotiin heille, ja heitä palveltiin hyvin. Illallisen jälkeen tuli maksu, ja majatalonpitäjä antoi laskun sille, joka sanoi: „Me kaikki kolme“, ​​toinen sanoi: „Rahaa vastaan“ ja kolmas: „Ja aivan oikein!“

– Niin se on, sanoi isäntä, – kaikki kolme maksavat, ja ilman rahaa en voi antaa mitään.

He maksoivat kuitenkin vielä enemmän kuin hän oli pyytänyt. Vuokralaiset, jotka katselivat tilannetta, sanoivat: „Nämä ihmiset ovat varmasti hulluja.“ „Niin ovatkin“, sanoi isäntä, „he eivät ole kovin viisaita.“

Niinpä he viipyivät jonkin aikaa majatalossa eivätkä sanoneet muuta kuin: „Me kaikki kolme“, ​​“Rahan takia“ ja „Ja aivan oikein!“

Mutta he näkivät ja tiesivät kaiken, mitä tapahtui. Sattuipa niin, että muuan suuri kauppias tuli suuren rahasumman kanssa ja sanoi: „Herra isäntä, pidä huolta rahoistani. Tässä on kolme hullua oppipoikaa, jotka saattavat varastaa ne minulta.“

Isäntä teki niin kuin häntä pyydettiin. Kantaessaan arkkua huoneeseensa hän tunsi sen olevan painava kultaa. Sen jälkeen hän antoi kolmelle oppipojalle majoituksen alakerrasta, mutta kauppias tuli yläkertaan erilliseen asuntoon. Kun oli keskiyö ja isäntä luuli kaikkien nukkuvan, hän tuli vaimonsa kanssa, ja heillä oli kirves ja he löivät rikkaan kauppiaan kuoliaaksi; ja murhattuaan hänet he menivät taas nukkumaan.

Päivän koittaessa kuului kova huuto; kauppias makasi kuolleena vuoteessaan veressä kylpevänä. Kaikki vieraat juoksivat heti karkuun, mutta isäntä sanoi: „Kolme hullua oppipoikaa ovat tämän tehneet.“ Vuokralaiset vahvistivat sen ja sanoivat: „Kukaan muu ei ole voinut olla se.“

Majatalonpitäjä kuitenkin kutsutti heidät luokseen ja sanoi heille: „Oletteko tappaneet kauppiaan?“

”Me kaikki kolme”, sanoi ensimmäinen, ”rahan takia”, sanoi toinen; ja kolmas lisäsi: ”Ja aivan oikein!”

– Kuuletko nyt, sanoi isäntä, he tunnustavat sen itse.

Heidät vietiin siis vankilaan oikeudenkäyntiä varten. Nähdessään, että tilanne oli niin vakava, he pelkäsivät, mutta yöllä tuli Paholainen ja sanoi: „Kestäkää vielä yksi päivä älkääkä heittäkö onneanne hukkaan, ei hiuskarvakaan päästänne vahingoitu.“

Seuraavana aamuna heidät vietiin baarimikkoon, ja tuomari kysyi: „Oletteko te murhaajat?“

„Me kaikki kolme.“ „Miksi tapoitte kauppiaan?“ „Rahan takia.“ „Te ilkeät kurjat, ette kauhistu syntejänne?“ „Ja aivan oikein!“

– He ovat tunnustaneet ja ovat yhä itsepäisiä, tuomari sanoi, – johdata heidät kuolemaan heti. Niinpä heidät vietiin ulos, ja isännän oli mentävä heidän kanssaan piiriin. Kun teloittajan miehet ottivat heidät kiinni ja heidät oltiin juuri viemässä telineelle, jossa pyöveli seisoi paljastettu miekka kädessään, paikalle saapui yhtäkkiä neljän verenpunaisen kastanjanruskean hevosen vetämä vaunu, joka ajoi niin nopeasti, että kivistä leimahti tulta, ja joku teki ikkunasta merkkejä valkoisella nenäliinalla.

Silloin sanoi pyöveli: ”Armahdus on tulossa”, ja myös vaunuista huudettiin: ”Armahdus! Armahdus!” Sitten Paholainen astui ulos hyvin jalona, ​​kauniisti pukeutuneena herrasmiehenä ja sanoi: ”Te kolme olette viattomia; saatte nyt puhua, kertoa, mitä olette nähneet ja kuulleet.”

Silloin vanhin sanoi: ”Emme tappaneet kauppiasta, murhaaja seisoo tuolla piirissä”, ja hän osoitti majatalonpitäjää. ”Todisteeksi tästä mene hänen kellariinsa, jossa monet muutkin, jotka hän on tappanut, yhä roikkuvat.”

Sitten tuomari lähetti pyövelin miehet sinne, ja he havaitsivat kaiken olevan niin kuin oppipojat olivat sanoneet. Kun he olivat ilmoittaneet tästä tuomarille, hän määräsi majatalonpitäjän vietäväksi ylös ja hänen päänsä katkaistavan.

Silloin Paholainen sanoi kolmelle: „Nyt minulla on sielu, jonka halusin, ja te olette vapaita ja teillä on rahaa loppuelämäksenne.“

Facebook

Whatsapp

Messenger Telegram

Lue toinen lyhyt satu (5 min)

Paimenpoika

Käärmesatuja

Seitsemän korppia

Opiskele kieliä. Tuplaklikkaa sanaa.Opiskele kieliä kontekstissa Childstories.orgin ja Deepl.comin avulla.

Tiedot tieteellistä analyysiä varten