Paholaisen nokiveli - Satu Grimmin veljekset

Eronneella sotilaalla ei ollut elantoa eikä hän tiennyt, miten pärjätä. Niinpä hän meni metsään, ja käveltyään hetken hän kohtasi pienen miehen, joka oli kuitenkin Paholainen. Pieni mies kysyi häneltä: „Mikä sinua vaivaa, näytät noin surulliselta?“ Silloin sotilas sanoi: „Minulla on nälkä, mutta minulla ei ole rahaa.“ Paholainen sanoi: „Jos palkkaat itsesi minulle ja tulet palvelijakseni, sinulla on tarpeeksi koko elämäsi ajaksi. Sinun on palveltava minua seitsemän vuotta, ja sen jälkeen olet jälleen vapaa. Mutta yksi asia minun on kerrottava sinulle: et saa pestä, kampata, siistiä itseäsi, leikata hiuksiasi tai kynsiäsi, etkä pyyhkiä vettä silmistäsi.“ Sotilas sanoi: „Hyvä on, jos mikään ei auta“, ja meni pienen miehen kanssa pois, joka vei hänet suoraan alas helvettiin. Sitten hän kertoi tälle, mitä hänen piti tehdä: hänen piti tehdä tuli kattiloiden alle, joissa helvetinliemi kiehui, pitää talo puhtaana, ajaa kaikki lakaisut ovien taakse ja varmistaa, että kaikki oli kunnossa, mutta jos hän kerran kurkisti kattiloihi, se kävisi hänelle huonosti. Sotilas sanoi: „Hyvä, minä pidän huolen.“ Ja sitten vanha paholainen lähti jälleen vaellukselleen, ja sotilas ryhtyi uusiin tehtäviinsä, teki tulen ja lakaisi lian hyvin ovien takaa, aivan kuten häntä oli käsketty. Kun vanha paholainen palasi takaisin, hän katsoi, oliko kaikki tehty, näytti tyytyväiseltä ja meni ulos toisen kerran. Sotilas katsoi nyt tarkasti joka puolelle; kattilat seisoivat helvetin ympärillä, niiden alla valtava tuli, ja sisällä ne kiehuivat ja poreilivat. Hän olisi antanut mitä tahansa saadakseen kurkistaa niiden sisään, ellei Paholainen olisi niin erityisesti kieltänyt häntä: viimein hän ei enää voinut pidätellä itseään, nosti hieman ensimmäisen padan kantta ja kurkisti sisään, ja siellä hän näki entisen korpraalinsa sulkeutuvan sisään. „Ahaa, vanha lintu!“ hän sanoi, „Tapaanko sinut täällä? Kerran pidit minut vallassasi, nyt minulla on sinut“, ja hän laski nopeasti kannen alas, sotki tulta ja lisäsi uuden puun. Sen jälkeen hän meni toisen padan luo, nosti senkin kantta hieman ja kurkisti sisään; hänen entinen vänrinsä oli siinä. „Ahaa, vanha lintu, joten löydän sinut täältä! Kerran pidit minut vallassasi, nyt minulla on sinut.“ Hän sulki kannen uudelleen ja haki vielä yhden puun kuumentaakseen sen kunnolla. Sitten hän halusi nähdä, kuka kolmannessa padassa istuisi – se oli itse asiassa kenraali. „Ahaa, vanha lintu, tapaanko sinut täällä? Kerran pidit minut vallassasi, nyt minulla on sinut.“ Ja hän haki palkeet ja sai helvetin tulen leimahtamaan allaan. Niinpä hän teki työtään seitsemän vuotta helvetissä, ei pessyt, kampannut, siistinyt itseään, leikannut hiuksiaan tai kynsiään, eikä pessyt vettä silmistään. Nuo seitsemän vuotta tuntuivat hänestä niin lyhyiltä, ​​että hän luuli olleensa elänyt vain puoli vuotta. Nyt kun aika oli kulunut kokonaan, tuli Paholainen ja sanoi: „No, Hans, mitä olet tehnyt?“ „Olen tehnyt tulen padan alle ja lakaissut kaiken lian hyvin ovien taakse.“

– Mutta olet kurkistanut myös kattiloista; onneksi olet lisännyt niihin uusia puita, muuten olisit menettänyt henkesi. Nyt kun aikasi on ohi, menetkö takaisin kotiin? – Kyllä, sanoi sotilas, – haluaisin kovasti nähdä, mitä isäni tekee kotona. Paholainen sanoi: – Jotta saisit ansaitsemasi palkan, mene täyttämään reppusi lakaisujätteillä ja vie ne kotiin. Sinun on myös mentävä pesemättömänä ja kampaamattomana, pitkät hiukset päässä ja parta, leikkaamattomat kynnet ja himmeät silmät, ja kun sinulta kysytään, mistä tulet, sinun on vastattava: ”Helvetistä”, ja kun sinulta kysytään, kuka olet, sinun on vastattava: ”Paholaisen nokinen veli ja myös minun kuninkaani.” Sotilas pysyi hiljaa ja teki niin kuin Paholainen oli käskenyt, mutta palkkaansa hän ei ollut lainkaan tyytyväinen. Heti metsässä päästyään hän otti reppunsa selästään tyhjentääkseen sen, mutta avatessaan sen, raa’at olivat muuttuneet puhtaaksi kullaksi. „En olisi koskaan osannut odottaa tuota“, hän sanoi ja oli hyvin tyytyväinen ja meni kaupunkiin. Isäntä seisoi majatalon edessä, ja nähdessään sotilaan lähestyvän hän kauhistui, koska Hans näytti niin kauhealta, pahemmalta kuin pelättimeltä. Hän huusi Hansille ja kysyi: „Mistä sinä tulet?“ „Helvetistä.“ „Kuka sinä olet?“ „Paholaisen nokinen veli ja minun kuninkaani myös.“ Isäntä ei sitten päästänyt häntä sisään, mutta kun Hans näytti hänelle kultaa, hän tuli ja avasi oven itse. Sitten Hans tilasi parhaan huoneen ja siivouksen, söi ja joi kylläkseen, mutta ei peseytynyt eikä kampannut itseään, kuten Paholainen oli käskenyt, ja viimein kävi nukkumaan. Mutta kultaa täynnä oleva reppu jäi isännän silmien eteen eikä antanut hänelle rauhaa, ja yön aikana hän hiipi sisään ja varasti sen pois. Seuraavana aamuna kuitenkin, kun Hans nousi ja halusi maksaa isännälle ja matkustaa pidemmälle, katso, hänen reppunsa oli kadonnut! Mutta pian hän kokosi itsensä ja ajatteli: „Sinua on onneton ei ole omasta syystäsi“, ja palasi heti takaisin helvettiin, valitti onnettomuuttaan vanhalle Paholaiselle ja pyysi hänen apuaan. Paholainen sanoi: „Istu alas, minä pesen, kampaan ja siistin sinut, leikkaan hiuksesi ja kyntesi ja pesen silmäsi.“ Ja kun hän oli lopettanut hänen kanssaan, hän antoi repun takaisin täynnä likaa ja sanoi: „Mene sanomaan isännälle, että „Hänen täytyy palauttaa rahasi, tai muuten minä tulen hakemaan hänet, ja hän sytyttää tulen sinun sijastasi.“ Hans meni ylös ja sanoi isäntäväelle: „Olet varastanut rahani; ellet palauta niitä, joudut helvettiin minun sijastani ja näytät yhtä kamalalta kuin minä.“ Sitten isäntä antoi hänelle rahat ja enemmänkin, vain pyysi häntä pitämään ne salassa, ja Hans oli nyt rikas mies.

Hän lähti kotiin isänsä luo, osti itselleen nuhruisen viitan ja käveli ympäriinsä soittaen, sillä hän oli oppinut soittamaan ollessaan Paholaisen luona helvetissä. Mutta tuossa maassa eli vanha kuningas, jonka edessä hänen täytyi soittaa, ja kuningas oli niin ihastunut hänen soittamiseensa, että lupasi hänelle vanhimman tyttärensä vaimoksi. Mutta kun tyttö kuuli, että tämä menisi naimisiin tavallisen, viittapukuisen miehen kanssa, hän sanoi: „Mieluummin menisin syvimpään veteen kuin tekisin niin.“ Silloin kuningas antoi hänelle nuorimman tyttärensä, joka oli varsin halukas tekemään sen isänsä miellyttämiseksi, ja näin Paholaisen nokikarvainen veli sai kuninkaan tyttären, ja kun vanha kuningas kuoli, koko kuningaskunta samoin.

Facebook

Whatsapp

Messenger Telegram

Lue toinen lyhyt satu (5 min)

Käärmesatuja

Paimenpoika

Makea puuro

Opiskele kieliä. Tuplaklikkaa sanaa.Opiskele kieliä kontekstissa Childstories.orgin ja Deepl.comin avulla.

Tiedot tieteellistä analyysiä varten