Hans naimisissa - Satu Grimmin veljekset

Olipa kerran nuori talonpoika nimeltä Hans, jonka setä halusi löytää hänelle rikkaan vaimon. Niinpä hän istutti Hansin hellan taakse ja antoi sen kuumentua hyvin kuumaksi. Sitten hän haki pannullisen maitoa ja runsaasti vaaleaa leipää, antoi hänelle käteensä kirkkaan, vasta lyödyn ropun ja sanoi: „Hans, pidä tuosta ropusta kiinni, murusta valkoinen leipä maitoon ja pysy siinä, äläkä liiku siitä paikasta, ennen kuin palaan.“ „Kyllä“, sanoi Hans, „teen kaiken sen.“ Sitten kosiskelija puki jalkaansa vanhat, paikatut housut, meni rikkaan talonpojan tyttären luo viereiseen kylään ja sanoi: „Etkö menisi naimisiin veljenpoikani Hansin kanssa – saat rehellisen ja järkevän miehen, joka sopii sinulle?“ Ahne isä kysyi: „Miten hänen varallisuutensa on? Onko hänellä leipää murrettavaksi?“ – Rakas ystävä, vastasi kosiskelija, – nuorella veljenpojallani on mukava sänky, mukavasti rahaa kädessä ja yllin kyllin leipää murrettavana, ja sitä paitsi hänellä on aivan yhtä paljon maatilkkuja kuin minullakin. (Ja puhuessaan hän läimäytti tilkkuja housuihinsa, mutta sillä seudulla kutsuttiin myös pieniä maapalstoja maatilkuiksi.) – Jos vaivaudut tulemaan kanssani kotiin, näet heti, että kaikki on niin kuin olen sanonut. Silloin saituri ei halunnut menettää tätä hyvää tilaisuutta ja sanoi: – Jos asia on niin, minulla ei ole enää mitään sanottavaa avioliittoa vastaan.

Niinpä häät vietettiin sovittuna päivänä, ja kun nuori vaimo meni ulos katsomaan sulhasen omaisuutta, Hans riisui sunnuntaitakkinsa, pani ylleen paikatun iltapuvun ja sanoi: „Saatan pilata hienon takkini.“ Sitten he menivät yhdessä ulos, ja missä tahansa rajalinja näkyi tai pellot ja niityt erotettiin toisistaan, Hans osoitti sormellaan ja läimäytti sitten joko suuren tai pienen paikan iltapukuunsa ja sanoi: „Tuo paikka on minun, ja tuokin, rakas ystäväni, katso sitä“, tarkoittaen tällä, että hänen vaimonsa ei tuijottaisi avaraa maata, vaan hänen vaatettaan, joka oli hänen omansa.

„Olitko todellakin häissä?“ „Kyllä, olin todellakin siellä, ja täydessä puvussa. Päähineeni oli lunta; sitten aurinko tuli esiin, ja lumi suli. Takkini oli hämähäkinseittejä, ja minun piti kulkea ohi joidenkin piikkien, jotka repivät sen minulta, kenkäni olivat lasia, ja työnsin kiveä vasten, ja ne huusivat: „Klink“, ja rikkoutuivat kahtia.

Facebook

Whatsapp

Messenger Telegram

Lue toinen lyhyt satu (5 min)

Tähtitaalerit

Makea puuro

Seitsemän korppia

Opiskele kieliä. Tuplaklikkaa sanaa.Opiskele kieliä kontekstissa Childstories.orgin ja Deepl.comin avulla.

Tiedot tieteellistä analyysiä varten